Perjantai, tj 1

Elämäni viimeinen neitiperjantai.

Yhdeksän maissa aamulla lähdimme juhlapaikalle laittamaan paikkoja kuntoon - minä, mies ja edellisenä iltana itä-Suomesta saapuneet äiti ja isi. Aloitettiin äitin kanssa avaamaan pom-fucking-pomeja, joka oli vielä ärsyttävämpää hommaa kuin niiden tekeminen avausta vaille valmiiksi. Iso argh! Mies ja isi lähtivät hakemaan loput somistustavarat ja juomat meiltä.

Puolen päivän maissa aloitettiin vääntämään pöytiä oikeille kohdilleen. Pöytäjärjestys oli tehty ja pöytiä oli pyöritelty jo edellisellä juhlapaikkavierailulla, mutta silti saatiin tuherrettua siihen paaaljon aikaa. Suurin ongelma taisi olla lahjapöydän paikka, johon äitiltä ja isältä ilmestyi upea isän tekemän kapioarkku täynnä lakanoita, pyyhkeitä ym. sekä äitin todella monta vuotta tekemä virkattu sängynpeitto. Niin rakas lahja, että kyyneleet silmissä sitä ihailin. Halusin sille siis arvonsa mukaisen paikan, joten lahjapöytää pyöriteltiin pitkään.

Seuraava ongelma oli saada kaikki ylimääräiset tuolit ja pöydät piilotettua johonkin. Johonkin-nimistä paikkaa ei ollut, joten piti olla luova. Pitopalvelun paikalletulo aiheutti morsiamessa ahdistusta, kun topakka pitopalvelutäti alkoi purnata vaivalla väännetystä pöytäjärjestyksestä, kun "oli niin ahdasta ja voi voi". Mies hoiti kommunikoinnin ja pelasti tilanteen.

Iltapäivällä saatiin lisää apuvoimia, kun kaaso tuli avaamaan pompomeja. Me lähdettiin isän ja miehen kanssa hakemaan miehen sormus kultasepältä, siirtämään minun puku ompelijalta valmiiksi kampaajalle ja hakemaan viimeiset tavarat kotoa. Takaisin juhlapaikalle tulin isän kanssa, kun mies lähti bestmanin kanssa ostamaan limpparit booliin ja muihin tarpeisiin. Myöhemmin apuun tuli myös toinen kaaso ja kaason 5 vee poika, joka sutkautuksillaan välillä piristi, välillä kiristi morsiamen hermoja.

Päivä, ilta ja yö meni kyllä stressatessa. Minulla luonnollisesti olisi pitänyt olla mielipide ja vastaus kaikkiin kysymyksiin, mutta ei ollut. En ollut osannut miettiä kaikkea loppuun asti ja olin taatusti kamala ihminen illan pimetessä ja järjestelyjen venyessä. Kaasot, bestman ja minun vanhemmat olivat kyllä täydellisesti apuna, en voi kylliksi kiittää.

Juhlapaikka saatiin näyttämään siltä miltä piti joskus puolen yön aikoihin. Kotona mies jatkoi spotify-listojen tekemistä ja minä menin lotraamaan suihkuun. Yöllä tajuttiin, että alkoholittomat alkumaljat oli unohtuneet ostaa. Pieni kylmä hiki. Mies oli todella väsynyt ja jännitti tulevaa kauheasti. Pieni rakas. Yritin rauhoitella ja vakuutella, että kaikki menee hyvin. Jostain syystä sen jälkeen kun pääsimme kotiin, olin itse rauhallisuus. Olin hyvällä mielellä tulevasta, kaikki tehtävissä oleva oli tehty. Päätin, etten enää stressaa, vaan nautin kaikesta mitä vastaan tulee. Niinpä tiedossa olevat vain muutamaan tuntiin jäävät yöunetkaan eivät jaksaneet harmittaa vaan kävin nukkumaan hymy huulilla. Uni ei kyllä oikeastaan ehtinyt tulla missään vaiheessa. Kuuntelin miehen kuorsausta ja pohdiskelin tulevaa.

Rouva!

Nopea päivitys tunnelmista.
Paljon on kerrottavaa viimeisestä neitipäivästä ja ensimmäisistä rouvapäivistä, mutta onnellisuudenhuuma saa kestää vielä hetken, enkä malta tuijottaa ruutua, kun on kivempi tuijottaa omaa aviomiestä ja vihkisormusta ja uutta hienoa nimeä.
Ollaan siis elossa - väsyneitä mutta niiiin onnellisia! Häät meni ihanasti, kaikki sujui ja rakkailla oli kivaa :)

Yksi fiilistelykuva häiden hittivehkeestä, miehen kavereineen rakentaman valokuvauspömpelin tuotoksesta. Naama julki, padam.

Torstai, tj 2

Aika on hiukan kortilla, mutta haluan joka päivä kirjoittaa edes vähän tunnelmia :)

Elämäni viimeinen neititorstai.

Vapaapäivä! Eli koko päivä vain siihen itteensä keskittymistä. Aamulla jatkoin siitä, mihin illalla yöllä olin jäänyt eli askartelin paikkakortteja. Yhdeksän jälkeen lähtö kynsien laittoon keskustaan. Päädyin kaikkien pohdintojen jälkeen "vain" ranskalaisiin, mutta en kadu tippaakaan, tuli niin kauniit kynnet! Saatoin jäädä koukkuun, enkä ehkä enää omien vänkyräkynsien kanssa halua elää jatkossakaan. Nimettömään tuli perinteisesti vielä pienet blingit ja olin valmis muihin shoppailuihin.

Kahden aikaan kiiruhdettiin miehen kanssa Tuomiokirkkoon treffaamaan kanttoria. Jännitti ja pelotti, että saanko ison ison unelmani eli Walking in the Airin Lumiukko-animaatiosta alkumarssiksi. Mies oli soittanut kanttorille viime viikolla ja kysellyt asiasta. Ja kyllä, kanttorilla oli kyseisen kappaleen nuotit mukana ja heti ensimmäisistä sävelistä meinasin pakahtua ja kyynelet vaan tulivat. Ja näin meillä oli alkumarssiksi varmistunut Walking in the air ♥ En osaa pukea sanoiksi sitä fiilistä!


Onnellisina kiiruhdimme kirkosta tanssitunnille ja harjoittelimme ahkerasti Talvihäät-valssia. Hyvin meni ja eikun eteenpäin. Mies lähti hakemaan sakettiaan Morsiusgalleriasta ja minä lähdin juhlapaikalle hakemaan avainta. Juhlapaikan täti kertoi lämmityksistä ja valoista ja hälytyksistä, jotka yritin painaa mieleeni tiukasti.

Hetki kotona, jossa harjoiteltiin vihdoinkin hääpusua! :D Sitten vielä kurvailtiin kaason kanssa Ikeaan ja Bauhaussiin, miehen ja bm:n jäädessä rakentamaan sitä valokuvauspömpeliä - ensin kotona, sitten juhlapaikalla. Hetkeksi yksin jäätyäni fiilistelin hääkorujani ja tulevaa lauantaita. Kiire, mutta ei stressi. Onnellinen olo. Kiitollinen kaikista ympärillä häärivistä ja auttavista ihmisistä.

Illan ratoksi askartelin paikkakortit valmiiksi, samoin kuin menu-ohjelmat pöytiin.

Touhu päivä, joka toi myös ison harmituksen. Sisko-kaason poika, minun 8 vee kummipoikani ei pääse häihin, sillä hän joutui sairaalaan. Itku. "Vain" vesirokko, mutta hänelle kovin vaarallinen.

Huomenna voi jo sanoa huomenna! ♥

Keskiviikko, tj 3

Elämäni viimeinen neitikeskiviikko.

Aamulla kaunis auringonpaiste! Oi kun lauantaina olisi samanlainen ilma. Surffasin heti weather.comin sivuille ja pettymykseksi lauantaille luvattiin siellä pilvistä ja lumisateita. Kokeilin onneani myös Forecan kanssa, joka näyttikin täydellistä päivää. Hehheh, luotan siis mieluummin Forecaan tänään (huomenna on todennäköisesti ennustukset taas päälaellaan).

Työmatkalla onnistuin kaatumaan ihan tasaisella maalla niin, että nyt juilii vähän polvea. Liukasta on! Toivottavasti tuo tuosta tokenee, etten joudu linkuttamaan alttarille.

Eilisiltana muistin, että aikanaan jäi kesken prosessi nimeltään poliisille alkoholitarjoilusta ilmoittaminen. Täytin lomakkeen jo viinoja vaille valmiiksi, mutta en silloin vielä tiennyt mitä kaikkea Tallinnasta mukaan tarttuu, joten kesken jäi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten tein sen nopsaan aamupäivällä ja tulostin dokumentit mukaan, jos jotain sanomista tulee. 11 euroa tuo kustansi ja omatunto on puhdas. Homman saa sähköisesti hoitumaan superhelposti täällä: Ilmoitus alkoholitarjoilusta. Löytyy sieltä 13. otsakkeen alta.

Kahvitauolla väänsin piiiiitkän listan muistettavista ja hankittavista asioista ja hoidin samantien muutaman alta pois. Soitin kukkakauppaan varmistelupuhelun kukkasten hakemisesta ja kysyin isiä sanomaan tervetuliaissanat. Ihana isi lupautui sanomaan muutaman sanan onnittelumaljojen yhteydessä.

Työkaverit pystyivät yllättämään taas, sillä vähän ennenkuin lähdin töistä, sain todella kauniin kukkakimpun ja vielä onnittelut tulevasta. Ja sitten se iski - aivan jäätävä jännitys! Ilmeisesti tajusin, että seuraavan kerran kun tulen töihin olen rouva ja ihan eri niminen ja ja ja. Eli jos joku kysyy, että jännittääkö, niin KYLLÄ. PALJON!

Jotenkin sain koottua itseni ja lähdin kodin kautta kaupoille. Tongin Tiimarin pussintäyttöpäiviltä meille riisiastiat. En tiedä heitelläänkö meillä edes riisiä, mutta kun halvalla sai. Vähän lisää rautalankaa vielä pompomeihin ja siimaa niiden kiinnittämiseen. Kotona oli vauhdissa tuttu valokuvauspömpelinrakennuspoppoo. Toivon ihan kauheasti, että pojjaat saa ongelmat ratkottua, ja rakennettua hienon - ja toimivan - pömpelin, miehelle kun tuo on niin rakas projekti.

Iltavirkkuna väänsin taas kymmenittäin pompomeja (miniversioita, joten tuli niin paljon), valmistin meidän hääauton takaikkunakyltin (se sanoo "Rakkautta kyydissä") ja tein paikkakortteja. Vielä aivan liikaa tekemistä kahdelle viimeiselle päivälle. Ja se Jännitys ei helpota toimintaa ollenkaan.

Sää näyttää jo Forecallakin pilvistä ja lumisadetta. Buuu!

Tiistai, tj 4

Elämäni viimeinen neititiistai.

Kuva: Katieswedding.com

Iltavuoro töissä, joten heräsin myöhään äitin tekstariin ja soitin perään. Korusuunnitelmat ovat muuttuneet mustista helmikoruista valkoisiin. Helmikorvakorut ostin viime viikolla, ranteessa käytän äitiltä saamaani helmirannerengasta (sekä äitin samanlaista, kun haluan vähän runsaamman korun käteen) ja joko äitiltä tai siskolta lainattu helminauha tulee kaulaan. Tulee sitten jotain vanhaa ja jotain lainattua samalla hoidettua pois alta. Hyvä vaihdos ja valkoisilla helmillä onkin enemmän morsian olo (+sulhokin tykkää enemmän valkoisista koruista) :)

Ennen töihin lähtöä ehdin vähän mallailla vieraslahjan yhteyteen tulevaa paikkakorttia. En tiedä olenko niihin ihan tyytyväinen, mutta en taida jaksaa enää muutakaan miettiä. Miehen nakitin hakemaan Tiimarista vielä vähän lisää mustaa kartonkia, että saadaan pöytäplakaatit tehtyä.

Töissä minua kommentoitiin sanoilla "näytät erilaiselta - ihan morsiamelta jo". Hih!

Tulostin on laulanut tämän päivän ja ainakin melkein valmiina ovat nyt pöytiin tulevat menu/ohjelma-tekstit, istumakartan tekstit kehyksiin laitettaviksi sekä vieraskirjakortit. Meidän vieraskirja rakentuu niin, että vieraat saavat täyttää kortin, jossa on muutama kysymys. Kysellään mm. ohjeita avioelämää varten, ehdotuksia lasten nimiksi ym. Juhlapaikalle pystytetään superhyperupea automaattinen valokuvauspömpeli (sulhon rakkaudella rakentama), jossa vieraat käyvät ottamassa itsestään kuvan. Kuvan ja kortin vieraat sulkevat sitten kuoreen ja tiputtavat postilaatikkoon. Sitten joskus hääkrapulan lauettua me sommitellaan kuvat ja kortit kauniiksi vieraskirjaksi. Kuulostaa kivalta, mutta sisältää todellisuudessa hirmu monta liikkuvaa osaa. Katsotaan miten onnistutaan :)

Illalla kotona tapahtui. Mies, bm ja miehen kaveri rakensivat yläkerrassa pömpeliään ja minä väänsin porakoneen soidessa alakerrassa niitä saatanallisia pompomeja. Väliin soitettiin toisen kaason kanssa pohdintapuhelu, mitä pitää hankkia ja milloin. Aina kun keskittyy miettimään häitä, keksii lisää ja lisää ostettavaa ja muistettavaa! Tässä illassa on jo vähän haiskahtanut stressi, tosin vielä toistaiseksi hyvä stressi, ei ahdistava.

Maanantai, tj 5

Elämäni viimeinen neitimaanantai.

Aamulla ennen töihin vääntäytymistä soitin pitopalveluun lopullisen vierasmäärän, allergiat ja iltapalatilauksen. Sovittiin myös aikataulusta perjantain osalta. Mies soitti pohtimispuhelun minulle, josko hän soittaisi vielä pariskunnalle, joka ei ole vastannut kutsuun juuta eikä jaata. Onneksi rakkaani jätti soittamisen tuttuun tapaan tähän vaiheeseen, kun on muutama tunti aikaa ilmoittaa pitopalveluun ruokittavien suiden määrä. No, soitto tehtiin ja he eivät pääse. Ehdin siinä välissä jo vähän ahdistua, että meneekö istumajärjestys uusiksi, mutta kaikki siis pysyy ennallaan.

Töissä työkaverit pystyivät yllättämään isosti. He olivat keskuudestaan keränneet meille häämatkakassaan todella ison summan, enkä ollut mitään supinoita selän takana huomannut. Sitä ei aina tajua, miten hirmuisen moni on niin vilpittömän onnellinen meidän puolesta, fiilistelee mukana ja on kiinnostunut häähässäkästämme ♥

Töiden jälkeen oli vihdoinkin odotettu koekampaus ja -meikki. Uulalaa. Kampauksen pohjana käytettiin oikealla olevaa esimerkkikuvaa ja kuulkaa hyvä tulee! Nuttura tosin on keskellä päätä, ei sivussa kuten kuvassa.

Meikissä pääpaino on vahvasti melko tummassa silmämeikissä eli voisin väittää, ettei minulle tule mitenkään perinteinen häämeikki. Mutta voi että kun tykkään!

Illan ratoksi vielä uuden pyykkikoneen rakastunutta hiplailua ja Satuhäitä töllöttimestä. Muutaman ajatuksen jaksoin uhrata myös omille häille, kun mallailin mielessäni vähän vieraiden pöytiin tulevia menu/ohjelma-plakaatteja. Ihan parasta oli kuitenkin, kun tuleva anoppi toi lapsuuden ja nuoruudenkuvia miehestä, joista parhaat valitaan juhlaan seinälle roikuskelemaan. Törkeän söpö pikku herra on kyllä mies ollut! Isi on teettänyt minusta myös noita kuvia sekä yhteisiä kuvia meistä.

Yritin myös saada miehen harjoittelemaan alttarilla suutelua, mutta se meni ihan pelleilyksi. Ihan vakavasti ottaen, minusta tätä asiaa pitää oikeasti harjoitella! Kuinka pitkä pususta tulee, missä kädet on ja kumman nenä on yleisön puolella. Kyllä, mietin tällaisia. Mies vannoo enemmän spontaaniuteen, joten ei ihan vielä saatu kaikkia yksityiskohtia sovittua :P

Hitsi, kun tykkään tuosta miehestä ihan kauheasti!

Sunnuntai, tj 6

Elämäni viimeinen neitisunnuntai.

Rauhallinen aamu. Värjättiin minun hiukset kunnolla tummanruskeiksi. Minkä kampaajan maailma miehessä menettääkään :) Nyt on hyvä väri, en tiedä kaipaankokaan enää vaaleampaa väriä rouvatukkaan, niinkuin aikaisemmin suunnittelin.

Iltapäivällä keskustaan. Käytiin Akateemisessa katsomassa paksumpaa tulostuspaperia vieraskirjana toimiviin kortteihin, mutta ei löytynyt.
Kolmeksi tanssitunnille, iiik! Saatiin miehen äidiltä joululahjaksi yksityistunteja tanssikouluun häävalssin opettelua varten. Tanssikoulu oli aluksi vähän shokki ihmispaljouden ja pienten tilojen vuoksi, mutta kun päästiin omaan rauhaan opettajan kera, tuli hyvä fiilis. Me osattiinkin jo vähän tanssahdella, saatiin oikein kehuja :) Onneksi meille molemmille on suotu rytmitaju. Yks-kaks-kol yks-kaks-kol.

Häähässäkän keskellä meidän pyykkikone halusi hajota, joten tanssitunnilta tultaessa käytiin ostamassa uusi, niinkuin ei rahanmenoa olisi muuallekin. Uusi kaunis pyykkäri kotiutuu alkuviikosta.
Viereisestä kaupasta shoppailin vielä bussia odotellessa kympillä kamalat talvipopot, sellaiset ugg-kopiot, jotka saattaisivat toimia ulkokenkinä lauantaina. Eihän ne varmaan hirmuisesti sieltä puvun alta näkyisi?

Kotona väänsin taaaas lisää pompomeja kattoon ripustettavaksi. Eivät kyllä ole mitenkään mukavia tehdä, mutta eipä auta. Toivottavasti ovat vääntämisen arvoisia ja näyttävät juuri niin hienoilta paikoillaan, kuten päässäni ne kuvittelen.

Illalla kaason mies toi vielä miehelle valokuvauspömpelin materiaaleja (älkää kysykö, ihmeellinen laitos tulossa). Minä rustasin Bodyguardia katsellen lukuja pitopalvelua varten kohdilleen. Vieraslista varmistui: 55 aikuista, 7 lasta - siinä ruokittavat suut. Sekoittelin vielä uudelleen tehtyä pöytäjärjestystä. Aika pätevältä se nyt näyttää, tai tuskinpa siitä ainakaan parempaakaan saa.

Hurjaa, nyt se hääviikko sitten alkaa. Minulta on kyselty jo pitkään, että jännittääkö. Toistaiseksi olen vastannut kieltävästi, mutta mielipide saattaa muuttua jo lähipäivinä :)