Herra ja Rouva ...?

Olen pienenä tyttönä päättänyt tiukat kriteerit miehelle, jonka kanssa menen naimisiin. Mies ei saa olla allerginen eläimille, ei minua lyhyempi eikä hänen sukunimensä saa päättyä tavuun -nen. Jostain syystä unohdin täysin nämä tärkeät kriteerit samantien kun tapasin sulhon. Allerginen eläimille - kyllä (mutta niin minäkin - vielä enemmän - joten annettakoon anteeksi), minua lyhyempi - tästä käymme taistelua aina kun aihe nousee esille. Mies väittää olevansa 178 cm, minä olen 177 cm, silti mies näyttää minusta lyhyemmälle!

 
Kun kaksi ensimmäistä kriteeriä siis on menetetty, olen ladannut toivoni tuohon viimeiseen. Olen perinteinen ja haluan ehdottomasti ottaa miehen nimen. Noh, miehen sukunimi on -nen-päätteinen, tavallistakin tavallisempi ja kaimoja löytyy vaatimattomat 8848 kappaletta. Niinpä olen muutaman vuoden ajan pehmittänyt miestä ajatukseen sukunimen vaihtamisesta.
En kuitenkaan halua, että sukunimi on mikä tahansa, vaan että taustalla on ajatus. Kaunis, ei niin yleinen (177 kpl) sukunimi löytyisikin läheltä - anopin tyttönimi. Minun mielestäni anopin tyttönimen ottaminen yhteiseksi sukunimeksi meidän avioliiton myötä syntyvälle perheelle, olisi kaunis kunnianosoitus miehen äidille ja hänen suvulleen. Miehen vanhemmat ovat eronneet, eikä miehen isä ole missään tekemisissä kenenkään kanssa, ei ole ollut pariinkymmeneen vuoteen. Miksi siis jatkaa (toivottavasti) hänen nimeään? Miehen äiti on ihana ja meille tärkeä ja tehnyt kovan työn kasvattaessaan lapsensa yksin, ja nyt hänen tyttönimensä ottaminen olisi siis eräänlainen kiitos hänelle.
Siihen ne kauniin ajatuksen sisältävät perustelut sitten päättyvätkin. Niitä muita perusteluja ovat:
- Haluaisin anopin tyttönimen siksi, että se kävisi hurjan paljon paremmin yhteen tulevien lapsiemme nimien kanssa
- koska nykyään miehellä on eräs wannabe-julkkis-kaima, joka aiheuttaa joskus sekaannuksia, nimenvaihdoksella tästä päästäisiin
- koska mies on ollut jo syntyessään Poikavauva Anopintyttönimi, sillä miehen vanhemmat eivät olleet silloin naimisissa, alkuperäinen sukunimi siis vaan palaisi käyttöön
- koska -nen-pääte on vaan niin ruma
- koska minä tahdon!

Ajatus sukunimen vaihtamisesta on miehelle iso juttu. Hän on kiltisti pureskellut ajatusta, eikä ole heti tyrmännyt ideaani, vaan kärsivällisesti kuunnellut (loistavia) perustelujani. Olen kyllä myös tehnyt selväksi, että menen ihan yhtä innoissaan naimisiin, vaikka minusta tulisikin Rouva -nen-pääte. Mies on luvannut kertoa päätöksensä tämän vuoden loppuun mennessä. Rakkaani tuntien, päätös ei tule yhtään aikaisemmin kuin 31.12., todennäköisesti illansuussa. Vasta sitten tiedän, mikä minun nimeni tuleekaan olemaan reilun neljän kuukauden päästä.
Miksi aina on pakko odottaa, en ole oikein hyvä siinä.