Entäs nyt?

Olen pohtinut viikkotolkulla blogini jatkoa. Häät on ohi ja on tahdottu. Blogi on kokenut luonnollisen hiljentymisensä. Mitä minä tälle teen? Mitä minä tänne vielä kirjoitan? Olen tullut siihen tulokseen, että tämä taisi olla tässä :) Jos sinulla ihana lukija on jotain toiveita siitä, mistä voisin vielä kertoa tai mistä voisi olla hyötyä tuleville morsiamille, kerro ihmeessä. Ja jos joku lukija eksyy tänne tulevina vuosina, saa minut kiinni sähköpostilla mimotus@gmail.com.

Kuva: Jaakko Leimio

Mimo tahtoi ♥ Kiitos sinulle myötäelämisestä!
Edelleenkin mimo tahtoo monenlaisia asioita - ehkä päälimmäisenä tällä hetkellä auton, vakkarityön ja vauvoja :] Niistä haaveillaan perhepiirissä, ilman blogimerkintöjä.

Kiitosta

Häiden jälkeiset velvollisuudet on melkein hoidettu. Uusi passi, ajokortti ja melkein kaikki muutkin kortit on uusittu. Myös kiitoskortit ovat lähteneet maailmalle. Korttiin valittiin yksi pääkuva ja kolme pientä kuvaa (kun saatiin niin hienoja kuvia ja halusin esitellä niitä!). Kiitoskortit tilattiin Ifolorilta, enkä ole niihin oikein tyytyväinen. Kuvanlaatu ei ole ollenkaan niin kuulas ja kirkas kuin olisin toivonut tai miltä kuvat näyttävät ruudulla tai kuvaajalta saamassamme tulosteessa. Niillä kuitenkin mentiin. Kiitoskorttien mukana lähetettiin jokaiselle vieraalle hänen valokuvauspömpelikuvansa, jotka ovat herättäneet kovasti iloa.

Alla olevat kuvat olivat kiitoskortissa, nuo pikkukuvat tosin olivat allekkain pääkuvan oikealla puolella. Itse kortista ei ole tullut otettua kuvaa, kun sen laatu harmittaa. Pääkuvan alaosassa meni vaalea läpinäkyvä "raita", jossa luki "Kiitos 25.2.2012" ja meidän nimet.

Pääkuva ♥ Kuva: Jaakko Leimio

Pikkukuvat. Kuvat: Jaakko Leimio

Yksi iso "to do" on vielä täysin ajatuksia vailla. Vieraskirjan kokoaminen. Pömpelikuvat ja mahtavat vieraskirjakortit pitäisi saada aseteltua kauniisti johonkin hienoon kirjaan. Ihana homma, mutta sen aloittaminen on jotenkin ylivoimaisen vaikeaa. Haluan tehdä siitä kuvien ja vieraiden jättämien terveisten arvoisen, joten ihan pelottaa alottaa. Terveisten ja kuvien lisäksi suunnittelin laittavani kirjaan saamamme onnittelukortit. Olisipa nekin sitten samassa paikassa tallessa.

Olen suunnitellut myös vääntäväni sadoista kuvista sellaisen Ifolorin kuvakirjan. Olen jo muutama viikko sitten useamman tunnin ihmetellyt ja pyöritellyt kuvakirjaohjelmaa ja kuvia - saldona kansi! Wuhuu, enää monta kymmentä sivua tehtävänä. Missä mainoksessa sanottiinkaan, että kuvakirjan kokoaminen on minuuttien homma? Ei minun maailmassa. Kappas, saanko stressiä vielä tästäkin :D

Somistus

Somistus - tuo ihana asia, joka meinasi toteutuksen myötä päättyä pompom-painajaiseen.



Kuva: Jaakko Leimio

 Hääsuunnitelmissa juhlapaikan somistus oli vahvasti mukana koko suunnitteluvuoden ajan. Suunnitteluideat lähtivät meidän teemaväreistä mustasta, valkoisesta ja tummanpunaisesta, ja täydentyivät myöhemmin vuoden aikana lumihiutale-idean pälkähdettyä päähäni.

Pöytiin hankin jo hyvissä ajoin mustat kaitaliinat sekä tuhansia timantteja ja satoja kankaisia ruusun terälehtiä. Kaitaliinat menivät käyttöön, muut ostokset eivät. Lumihiutale-teeman myötä aloin haaveilla virkatuista lumihiutaleista pöydissä. Käsityöihme-äitini toteutti idean ja teki vieraslahjoihin sekä pöytiin yhteensä lähemmäs pari sataa (?) virkattua lumihiutaletta ♥ Ne olivat upeita, eikä kellään taatusti ole samanlaisia! Lumihiutaleiden lisäksi pöytiin tuli sekä kirkkaita että punaisia tuikkukuppeja



Kuva: Jaakko Leimio




Kuva: Jaakko Leimio


Jossain vaiheessa suunnittelun aikana menin päätä pahkaa ihastumaan pompomeihin eli silkkipapereista tehtyihin palloihin. Virhe. Niiden teko ei ollut kivaa, ainakaan jos muuhun askarteluun vertaa ja juhlapaikalla niiden avaaminen vei monen ihmisen ajan (melkein koko perjantaipäivän sekä -illan!) ja hermot. Kiitos ja anteeksi kaasot ja äiti. Onneksi ne sentään näyttivät ihanilta sekä katossa roikkumassa että pöydissä. Mietin pitkään mitä pöytiin hommaamiini maljakkoihin tulisi. Alunperin suunnittelin niihin valkoisia tulppaaneja, mutta testikattauksessa tulppaaneissa oli vaan liikaa vihreää, vaikka lehdet ottikin pois. Niinpä laitoin maljakkoihin vettä, sellofaania ja maljakon päälle liimasin puolikkaan pompomin - tuli ihanat "pöytäkukat"!

pompompompompompom


Meidän pöydässä oli myös musta kaitaliina, lumihiutaleita ja kynttilöitä. Muutaman puolikkaan pompomin laitoin myös pöydälle, kun en niille muuta paikkaa keksinyt, lisäksi pöydällä olivat meidän nimikirjaimet. Väriä toi kimppuni omassa maljakossaan. Tykkäsin meidän pöydästä kovasti!


Meidän pöytä. Kuva: Jaakko Leimio

 Valokuvauspömpeli-huoneeseen hallaharsolla peitetylle seinälle viritimme narun, johon kiinnitimme meidän kuvia lapsuudesta aina yhteisiin päiviin. Kuvia olisi voinut laittaa enemmänkin, mutta somistustarmo loppui morsiamelta häiden aattona aivan kesken.


Kuvia hääparista. Kuva: Jaakko Leimio

 Noutopöydässä oli pitopalvelun puolesta rutattu valkoinen kangas, jonka päälle tuli kolme kruunukynttilää sekä kaksi erikokoista pompom-maljakkoa. Oli oikein tyylikäs kokonaisuus mielestäni sekin :)



Noutopöydän fiilistä ja paras kakku ikinä! Kuva: Jaakko Leimio



Yleiskuvaa ja pompom-taivas. Kuva: Jaakko Leimio



Pispalan Haulitehdas

Juhlapaikkamme Haulitehdas lienee yksi suosituimmista juhlapaikoista Tampereella. Huomasin suunnittelumatkan varrella, että kuvia ja tietoja paikasta on häiden (tai muiden juhlien) järjestäjälle olemassa inhottavan vähän, joten yritän omalta osaltani parantaa tätä tilannetta. Haulitehtailijat, kysykää ihmeessä lisätietoja :)

Me varasimme Haulitehtaan vuosi ja neljä kuukautta ennen häitä. Silloin oli vapaana ainoastaan kaksi viikonloppua tammi-helmikuussa, joista toisen veimme. Tunkua siis on - kuulemma jo vuodelle 2015 on varauksia! Hurjaa.

Haulitehtaan plussat ovat isoja ja ilmiselviä. Vuokra-aika on koko viikonlopun perjantaista sunnuntaihin. Valmistelut saa siis hoitaa rauhassa ja siivoilla sunnuntaina oman aikataulun mukaan. Bileille ei tarvitse laittaa lopetusaikaa tai keksiä erillistä jatkopaikkaa tai ajaa vieraita kesken kaiken kotiin. Me saimme avaimen jo torstai-iltana, mikä lienee tapana, jos silloin ei satu olemaan varauksia ja harvoin taitaa olla. Vuokraajatäti on aivan ihana ja yhteistyö sujuu. Vuokra on vuonna 2012 800 euroa.

Haulitehdas on vain juhlatila, joten sinne saa hankkia haluamansa pitopalvelun. Luonnollisesti sinne saa tuoda myös omat juomatarjoilut, joka antaa vapauksia ja helpottaa budjetin paukkumista. Juhlatila jakaantuu keittiön, eteisen ja eteisessä sijaitsevien vessojen lisäksi kahteen osaan. Pääasiallisen salin vieressä on pienempi huone, jota voi käyttää erilaisiin tarkoituksiin. Meillä se toimi vain valokuvauspömpelin paikkana, vaikka alunperin oli tarkoitus, että tuohon huoneeseen laitetaan pitopöytä. Pöytä mahtui onneksi salin puolelle, joten kesken juhlien ei tarvinnut siirrellä pömpeliä, vaan sen sai salamoineen rakentaa suoraan huoneeseen.
Pikkuhuone on ruma! Siellä on kamalat loisteputkilamput ja toisen pitkän seinän peittää kaappirivistö. Peitimme kaapit hallaharsolla, joka oli oikein hyvä idea. Jos pitopöytä olisi laitettu pikkuhuoneeseen, olisimme virittäneet hallaharsoa myös kattoon ja peittäneet loisteputkilamput, mutta sitä ei nyt tehty. Pikkuhuoneen nurkassa on salin puolella ennen kummitellut palkintokaappi, joka on iso ja ei-niin-kaunis, mutta huomattavasti järkevämpi nyt huoneessa kuin ennen salissa.



Kuva: Jaakko Leimio

 Juhlijoita meidän häissä oli lopulta meidät mukaan lukien 61. Se oli tilaan hyvä määrä, tosin vähän enemmänkin olisi vielä suhteellisen kivuttomasti mahtunut. Hirveästi yli 80 hengen tilaisuuksia en suosittelisi Haulitehtaalla juhlimaan, silloin ongelmaksi nousee taatusti esim. tanssitilan puute. Pöytiä ja tuoleja on toki 100 hengelle, ken pitää tiiviistä tunnelmasta. Haulitehtaalla on myös astiasto, ruokailuvälineet ja juoma- sekä kuoharilasit 100 hengelle. Ne eivät valitettavasti ole kaikki keskenään samanlaisia, joten meilläkin pitopalvelu toi omat astiastonsa mukanaan.

Salista saa supertunnelmallisen kynttilöillä. Meillä oli niitä paljon, mutta enemmänkin olisi voinut olla. Valaistusta saa säädettyä hyvin, sillä useille lampuille on omat katkaisimet. Lisäksi seinällä olevat lamput saa himmennettyä haluamakseen.



Kuva: Jaakko Leimio

 Kesähäitä ajatellen miinukset lienevät Haulitehtaan ympäristössä. Miljöö ei ole kovin kaunis, pihaa ei oikeastaan ole ja vieressä menee junarata. Mutta talvijuhliin - perfect! Kesäjuhlissa myös pakastimen puute voi olla ongelma, talvella yleensä ei. Meillä oli boolin jäät kätevästi ulkona muovipussissa, pakastusrasioissa lumihangessa. Suurin ongelma meillä tilan suhteen oli se, minne piilottaa monet ylijääneet pöydät ja tuolit. Kasasimme tuoleja siivouskomeroon ja ullakolle meneviin portaisiin, pöydät jäivät pikkuhuoneen seinustoille, vaikka olisi ollut kiva jos ne eivät siellä olisi olleet.

Kaikenkaikkiaan Haulitehtaasta ei oikein moitteen sanaa löydy. Voin suositella sitä talvi- tai syyshäitä viettäville, joilla on pienet tai keskisuuret häät. Ja varauksen kanssa ei oikeastaan voi olla liian ajoissa, eli hophop :)


Haulitehtaan torni on oiva maamerkki paikalle suunnitajalle. Kuva: Jaakko Leimio



Pömpeli™

BM ja sulho pömpelin armoilla. Kuva: Jaakko Leimio

Olen saanut pyyntöjä kertoa vähän tarkemmin meidän häissä olleesta valokuvauspömpelistä.

Kertoilin miehelle joskus kesällä toiveistani, että häissä tulisi olemaan valokuvauspiste, jossa vieraat kävisivät ottamassa itsestään kuvan ja kuvista me koottaisiin häiden jälkeen vieraskirja. Mies innostui ajatuksesta ja ehkä maailman parhaana ideoijana vei sitä kaikessa hiljaisuudessa vähän pidemmälle. Minä olin ajatellut ihan vaan jalustalla seisovaa kameraa, kun mies oli mielessään suunnitellut jo passikuvakopin tyylisen automaattisen viritelmän. Päädyimme kompromissiin ja syntyi suunnitelma valokuvauspömpelistä (jolle ei koskaan keksitty parempaa nimeä).

Pömpeli oli noin 160 cm korkea laatikko, joka kätki sisäänsä järjestelmäkameran, läppärin, näytön, tulostimen sekä paljon erinäisiä kikkareita ja johtoja. Satsiin kuului myös kaksi irrallista salama-sateenvarjo-vehjettä. Itse laatikko rakennettiin kaasosiskoni vanhoista kaapinovista ja päällystettiin mustalla kontaktimuovilla.

Kuva: isi

Käytännössä pömpeli toimi niin, että kun henkilö meni pömpelin eteen, se heräsi henkiin liiketunnistimen avulla ja näyttöön tuli teksti "ota kuva painamalla valkoista nappia". Kun painoi valkoista nappia, alkoi näytössä laskea numerot kymmenestä alaspäin. Kun päästiin nollaan, välähtivät salamat ja näytölle tuli juuri otettu kuva. Kuvan sai tulostettua painamalla taas valkoista nappia tai jos tulos ei miellyttänyt, uuden kuvan sai otettua punaisesta napista. Tulostettu kuva putkahti automaattisesti pömpelin etupaneelista ulos ja oli valmis pudotettavaksi vieraskirjapostilaatikkoon tervehdyksen kera. Kaikki kuvat, tulostetut sekä tulostamattomat, jäivät myös läppärin muistiin, joten kaikki todistusaineisto on tallessa, hähää! Kuvausrekvisiittana toimi isot mustat kehykset. Myös viiksiä ja hymyjä tikkujen päässä oli tarkoitus olla, mutta kun jättää kaiken viime tippaan, ei sitten ollut enää aikaa niitä askarrella.
 

Tulostus käynnissä. Kuva: Jaakko Leimio

Pömpelin automaattitekniikan rakensi miehen ja bestmanin kanssa miehen työkaveri. Minä en sen tekniikasta ymmärtänyt mitään, mutta puheissa välähteli sana arduino (jos se kertoo jollekin jotain), jotain ne pojjaat koodaili ja juottamistakin tapahtui :) Pääasia, että hienosti toimi nappia painamalla. Välillä tosin piti vaihtaa kameraan akkuja ja salamoihin pattereita.

Tulostetut kuvat odottavat nyt siis vieraskirjaan liimaustaan. Kuvan viereen vieraskirjaan laitetaan vieraiden täyttämä lappunen, jossa kysyttiin käytännön viisauksia uudelle avioparille, nimiehdotuksia seuraavalle sukupolvelle, mitä ei näistä häistä unohda sekä vielä muita terveisiä. Saatiin niin ihania neuvoja ja terveisiä, että hymyssäsuin niitä luettiin monet illat.

Pömpeli oli hitti. Aluksi kuvat olivat virallisia ja hymyileviä, mutta yön mittaan vieraat heittäytyvät luoviksi ja saatiin aivan loistavia yhteispotretteja ja hillittömiä asentoja ja ilmeitä :) Kuvat olivat niin kivoja, ettei me malteta pitää niitä vain itsellämme. Niinpä teetettiin kuvia lisää ja kiitoskorttien yhteydessä kaikki vieraat saavat myös oman pömpelikuvansa.

Häämatka

Se on nyt varattu, unelmien häämatka - kohteena Mauritius ♥

Lähdemme heinäkuun alkupuolella.
Aamulento Helsingistä Lontooseen. Jos halutaan, ehditään käydä pyörähtämässä Lontoon keskustassa, koska lentojen välillä on sen verran aikaa. Saa nähdä uskaltaako, varmaan panikoin niin ehtimisestä Mauritiuksen lennolle, että möllötetään vaan terminaalissa. Illansuussa sitten lento Mauritiukselle, jossa ollaan perillä seuraavana aamuna kahdeksan maissa. Ah.

Ensimmäiset 7 yötä vietämme pienehkössä The Sands Resort & Spa hotellissa Mauritiuksen länsiosassa Flic-en-Flac kylän läheisyydessä. Hotelli on kovasti kehuttu Tripadvisorissa, joten uskallan luottaa, että paratiisiin ollaan menossa. Aluetta on kehuttu Tamarin-lahden ja Le Morne -vuoren maisemista. Kuvat ei ainakaan ole rumia :]



Kuva: hotellin kotisivut



Kuva: hotellin kotisivut

 The Sands Resort & Spa -hotellissa me majoittaudutaan Deluxe-huoneessa (normi huone), josta on terassi/parveke merelle päin. Näiden seitsemän ensimmäisen vuorokauden aikana on tarkoitus tehdä mahdollisimman paljon retkiä ym. aktiviteetteja. Hotellin läheisyydessä sijaitsee Casela Nature and Leisure Park, jonka leijonakävelylle osallistumista taidetaan odottaa miehen kanssa eniten koko matkasta. Kahdelle kissaihmiselle ei mennyt enää mikään muu häämatkakohde läpi sen jälkeen, kun bongattiin leijonakävelymahdollisuus Mauritiukselta.

Kuvat: Safari Adventures Mauritius

Luonnonpuiston leijonien ja muiden eläimien lisäksi täytyy ainakin käydä katamaraanipurjehduksella, harrastaa vähän parasailingia, snorklausta ja muita vesijuttuja.

The Sands Resort & Spasta siirrymme loppuloman ajaksi eli 5 vuorokaudeksi Mauritiuksen pohjoisosaan Grand Baie -kylän lähelle Trou Aux Biches Resort & Spa -hotelliin. Hotelli sijaitsee pari kilometriä pitkän rannan varrella, jota on kehuttu Mauritiuksen parhaaksi rannaksi. Tämän hotellin pitäisi olla nyt sitten luksus-tasoa :] 5*+

Kuvat: Tripadvisor.com

Jos odotetaan jellonakävelyä, odotetaan varmasti myös Trou Aux Biches -hotellimme huonetta. Meillä on nimittäin beach front pool suite eli sviitti omalla uima-altaalla! Iih! Odotukset on kovat. Huoneen on luvattu olevan rauhallisella paikalla ihan rannalla ja omalla terassilla möllöttää kaunis pieni oma uima-allas. Voi luxus!

 Eli kun tänne pääsemme, emme todennäköisesti pois halaja, siksi retket on syytä tehdä ekan viikon aikana.

Häämatkalaisille hotellit tarjoavat pientä ekstraa. The Sandissa saamme hedelmiä ja kuohuvaa, "a special wedding gift" mitä se tarkoittaneekaan sekä jonkun spesiaali-illallisen. Trou Aux Bichesissa saamme puolihoidon sijaan täysihoidon, saapuessa tervetuliaisshampanjat ja hedelmiä, kylpylähoidon sekä lahjakortin hotellin putiikkiin.

12 yön jälkeen lennämme takaisin Suomeen, jälleen Lontoon kautta.

Mauritiuksella käyneet, saa suositella retkiä, ravintoloita, aktiviteettejä ym. ym. Naikkari-foorumin Mauritius-ketjun olen syynännyt tiukalla silmällä ja varmasti ehdin tehdä niin vielä useasti.

Taas saa käynnistää laskurit. 106 päivää jäljellä!

Potretteja

Saatiin hääpotretteja ja mä olen niin onnellinen! Ne on hienoja ja meidän tyylisiä ja kauniita. Olen niistä niin innoissani, että unohdan viimeisetkin yksityisyyden rippeet ja julkaisen muutaman (aviomieheni luvalla :] ).
Kiitoskortiksi valikoitui näiden ulkopuolelta yksi lempikuvista, jota en vielä julkaise täällä ennenkuin on saatu ne vieraille asti. Blogin kun on kuuleman mukaan muutama ihana häävieras löytänyt *vilkuti vilkuti*

Kuvat Jaakko Leimio / JL Photography

 

 

Elämä ♥

Kohta kaksi viikkoa rouvana. Ensimmäisen viikon rakkaudenhuumasta on laskeuduttu turvallisesti arkeen, mutta niin ihanaan ja odotettuun sellaiseen. Nyt saa olla naimisissa, virallisesti perhe. Ei tarvitse enää odottaa jotain ja ajatella "sitten kun ollaan naimisissa". Arki tai ei, kurkin vähän väliä tyhmänä hymyillen miehen kuvaa hääpäivältä puhelimen taustakuvasta, fiilistelen kirjoittelemalla suttulappuihin uutta sukunimeä, palaan ajatuksissa hääjuhlaillan tanssahteluihin ja katse harhailee edelleen useaan kertaan päivässä vasemman nimettömän kimallukseen ♥ Mä oon kuulkaa onnellisempi kuin ikinä! Ällösöpöä :D

 

Koti on vieläkin kaaos kaiken häätavaran pamahdettua tänne sunnuntaina. Tuntui, että kannoimme enemmän juhlapaikalta tavaraa pois kuin mitä sinne vietiin. Olen pikkuhiljaa myynyt jo joitain häihin hankittuja somistustavaroita, joita ei sitten päätettykään käyttää. Tuhannet timantit ja sadat terälehdet ovat jo uusilla morsiamilla. Myös kirkossa käyttämäni kolmen metrin huntu jatkaa elämäänsä uuden morsiamen päässä. Vielä pitäisi laittaa myyntiin Ikean lasitavaraa. Olutta, siideriä ja punkkuakin olisi isot läjät, kun meidän vieraat olivatkin sitten paljon hillitympiä juojia kuin oli ajateltu. Melkein puolet jäi juomista jäljelle... Alkoholia on vähän haastavaa myydä netissä, mutta jos jollain on tarvetta, hän osannee ottaa yhteyttä *vinkvink* :]

Palaan kyllä vielä häiden yksityiskohtiin kuvien kanssa, kun saadaan valokuvaajalta materiaalia.Toivottavasti pian :)

Hääpäivä part 2

Saapuminen juhlapaikalle
Autossa olo oli hulvaton, en meinannut pysyä nahoissani. Oltiin vihdoin n-a-i-m-i-s-i-s-s-a ! Auto lipui hitaasti Hämeenkatua ja me hymyiltiin tyhminä. Mies halusi heti laittaa kuvan meistä Facebookiin, jonka valokuvaaja otti miehen kännykällä etupenkiltä (kamala kuva!). Saavuttiin juhlapaikalle johtavan mäen päälle, jossa potkuri odotteli laskijoitaan. Me jäätiin miehen kanssa pois kyydistä ja auto jatkoi alas juhlapaikan pihaan, jossa näimme vieraiden jo asennossa odottavan. Epäilytti aivan kauheasti käydä potkurin kyytiin. Olin ihan varma, että joko tipun kyydistä tai helmat jäävät potkurin terien alle. Mutta niin me mentiin :) Alkumäki mentiin rauhallisesti, mutta loppumäkeen mies otti vauhtia ja minun helmat heilahti pelottavan ylös ilmavirran voimasta. Yritin parhaani mukaan oikoa helmoja, ettei ihan kaikki mekon alta näkyisi vieraille. Ajettiin potkurilla vieraiden muodostaman kujan läpi ja saatiin hirveä läjä riisiä päällemme. Oli niiiin kivaa!

Kuva: miehen sisko

Onnittelut ja ruokailu
Sitten sisälle. Salissa näytti siltä miltä piti, kaikki kynttilät oli sytytetty ja kattaus oli kohdillaan. Olin jotenkin ajatellut, että juhlan alkaessa on pimeämpää, niinpä kynttilät eivät ihan päässeet oikeuksiinsa vielä alussa. Saatiin rakkailta onnitteluhalit ja isi lausui tervetuliaissanat ja nostettiin maljat. Tajusin, että me ei oltu huomattu etukäteen harjoitella juomista kädet solmussa (joo-o, kaikkea pitäisi harjoitella), mutta se sujui silti oikein hyvin :)

Kaasot ja bestman kertoivat muutamalla sanalla valokuvauspömpelistä ja vieraskirjakorteista, joita sai käyttää ja täyttää koko päivän ja illan ajan. Sitten ruokaa! Totesin herkkujen ääreen mennessäni, että valitettavasti koko aamun vaivannut nälkä oli kadonnut, enkä oikein saanut mitään lautaselle, saatikka lautaselta suuhun. Jotenkin jännitys vei vielä mennessään, enkä osannut syödä. Käytiin kaasojen kanssa kiristämässä minun mekkoa, joka tuntui tippuvan päältä. Sen jälkeen yritin ruokailua uudestaan ja sain onneksi jotain syötyä. Ja sen mitä maistoin, hyvää oli!

Puheet
Ruokailun jälkeen ehdin hetken jutella vieraitten kanssa, valokuvauspömpeli sai ensimmäiset kuvattavansa ja postilaatikkomme ensimmäiset terveiset. Tunnelma oli jo vähän rentoutunut :) Käytiin ottamassa muutamat suunnitellut kuvat valokuvaajan kanssa vielä ulkona. Seuraavaksi olikin aika kaivaa nenäliinat esiin, sillä oli isin puheen aika ♥ Isi muisteli minun lapsuutta ja miehen tapaamista, antoi ohjeita avioelämään ja puhui todella hienosti! Isin jälkeen puhui miehen äiti, joka puhui niin kauniisti miehestä, että minä itkeskelin taas. Puheet olivat myös yksi päivän kohokohdista, sillä odotin niitä kovasti jo etukäteen.

Hääkakun leikkaus
Puheiden jälkeen oli taas hetki jutella ihanien vieraiden kanssa. Valokuvauspömpeli oli hitti ja sitä käytettiin innokkaasti. Kohta pitopalvelu kantoi kauniin hääkakun esiin ja me päästiin leikkelemään sitä. Olin vähän vierastanut sitä polkaisua, mutta mies oli sitä mieltä, että polkaistaan vaan, kun vieraat sitä varmaan odottavat. No, minähän sen polkaisun tietenkin vein :) Olin ovela ja taktiikka puri tällä kertaa. Meidän hääkakun päälle ei muuten sitten koskaan tullut mitään koristetta, koska mieleistä ei löytynyt. Kakunkoriste oli niitä ensimmäisiä asioita, mitä aloin suunnitella reilu vuosi sitten, mutta sitä oikeaa ei tullut koskaan vastaan.

Keskittynyttä kakunnyhräystä. Kuva: isi

Kakku oli törkeän hyvää. Jopa mies tykkäsi, mikä kertoo kakusta paljon, jos rakas nirsoilijanikin kehui sitä maasta taivaisiin! Taas oli unohtunut harjoitella kakun syöttäminen toiselle, mutta sekin sujui.

Ohjelmaa

Pahojen henkien karkotus. Kuva: isi

Ohjelman suunnittelu oli ulkoistettu täysin kaasoille ja bestmanille, joten tapahtumat olivat meille yllätys. Toiveena oli, että ketään ei nolata, ei vieraita eikä hääparia. Ja voi että olen iloinen, että annoin vastuun ohjelmasta eteenpäin! Ohjelma käsitteli hääperinteitä ympäri maailmaa, en muista mikä oli mistäkin, mutta me mm. allekirjoitimme nimemme kaarnaan, minut puettiin punaiseen, meidät lassottiin, miehen sisko ajoi meiltä pahat henget pois kookospähkinän avulla, päähämme siroteltiin sokeria ja minä hajotin lautasen (oli onneksi pahvia), jonka "sirpaleet" sulhanen lakaisi pois. Lopuksi meidän äidit sytyttivät yhdessä todella ison kynttilän, jota meidän on sitten tarkoitus joka hääpäivä polttaa ♥ Ihanin ele ja ajatus ikinä!
Täydellistä ohjelmaa! Tällaista ei nähdä joka häissä, eikä kukaan tuntenut oloaan epämiellyttäväksi!

Sitten saapui bändi ja oli aika häävalssin. Jännitys kohosi taas hetkessä sfääreihin. Helmat hankaloittivat harjoituksissa niin loistavasti sujunutta tanssahtelua ja tilakin oli vähän haaste. Tässä vaiheessa hymyily ainakin unohtui täysin. Tuli jälkikäteen kommenttia, että taisi jännittää. No näin oli! :D Mutta se olikin sitten viimeinen hetki jännän äärellä. Sitten sai relata ja tanssia ja kuvailla valokuvapömpelissä ja pitää hauskaa!

Bändin tauolla viskottiin kimppua ja sukkanauhaa. Kimpun sai minun ihana ystävä ja sukkanauhan sai toisen ystäväni kihlattu. 

Sukkanauhan metsästys. Kuva: isi

Ilta ja yö meni tanssahdellessa ja hörpättäessä ystävien kanssa. Bändin toisen setin kohdalla pistettiin iltapala pöytään, joka teki hyvin kauppansa. Sekä minun että miehen polttareiden kuvista/videopätkistä oli tehty hienot video-esitykset, jotka katsottiin valkokankaalta. Miehen pätkä bändin tauolla ja minun bändin jälkeen pienten teknisten ongelmien selvittyä. Vieraat malttoivat hienosti juhlia meidän kanssa pitkälle iltaan ja yöhön, joka oli se suurin toiveemme. Ei mekään maltettu lähteä hotellille kuin vasta ihan viimeisten vieraitten kanssa samalla taksilla. Kello taisi olla lähemmäs puolta kuutta aamulla...

Lämmintunnelmaiset juhlat, hauskoja valokuvauspömpelin kuvia naurettavana ja ihania vieraskirjakortteja luettavana - täydellinen päivä! ♥

Hääpäivä part 1

Aloitin tämän blogin pitämisen ihan vain päiväkirjana itselle, tarkoituksena, että pystyn vielä pitkään häiden jälkeen palaamaan hetkiin ja fiilistelemään kaikkea meidän elämän tärkeimpään päivään liittyviä muistoja. Kirjoitan nyt siis pitkän kaavan mukaan, että muistaisin itse päivän kulun vielä mummonakin. Pahoittelut lukijoille, sillä teksti ei ole ollenkaan lukijaystävällistä. Kiitos silti teille kaikille lukijoille - sekä teille, jotka jaksoitte kommentoida että myös hiljaisemmille taustailijoille. Kiitos, että olette fiilistelleet minun kanssani! ♥

Hääpäivän aamu
Kello soitti puoli kahdeksan, eikä tapojeni vastaisesti jostain syystä ollut vaikeuksia nousta, vaikken montaa tuntia saanutkaan torkuttua. Pussailin hetken tuhisevaa miestä vieressäni ja ponkaisin pystyyn. Heräsin vähän turhan ajoissa, koska olin edellisenä yönä laittanut kaiken valmiiksi eikä meikkaamista tai hiusten laittoa ollut ohjelmassa. Kävin sitten miehen pukupaidan kimppuun ja testasin hermojani sen silittämisessä. Hermot kestivät sen hienosti, oli hyvä fiilis ja hymyilytti kaikki tuleva.
Olin tilannut puoli yhdeksäksi taksin hakemaan minut kampaajalle. Herättelin miestä ylös, koska halusin nähdä hänet jaloillaan ennen lähtöäni. Taksi tuli ja minä menin.

Kampaaja ja meikki
Olin edellä aikataulusta, sillä kampaaja ei ollut vielä auki ja sain odotella hetken lukittujen ovien takana. Onneksi oli kiva keli, joten jatkoin hyvillä mielin päivän fiilistelyä ulkoilmassa. Kampaajalla oli hulinaa, yllättävän paljon normiasiakkaita lauantaiaamuksi, mutta sain onneksi kaason viereeni käsittelyyn. Tykkäsin edelleen kampauksesta tosi paljon, samoin kuin meikistä. Kampauksesta tuli vielä astetta isompi kuin koekampauksessa ja silmiin laitettiin irtoripsitupsuja. Yhdentoista aikaan toinen kaaso tuli superkauniina paikalle ja menimme kohta pukemaan minua kampaajan alakertaan. Oli hyvä pöhinä :)

Kuultiin pukiessa, että mies ja bm tulivat oven taakse. He olivat hakeneet minun kimpun ja kaasojen pääkukat sekä miesten vieheet kukkakaupasta. Kun olin suurinpiirtein valmis, kaivoin laukusta kaasoille lahjat ja meinasin ensimmäisen kerran tuhria meikin. Niin rakkaita naisia ja niin paljon tehneet näiden häiden eteen ja auttaneet minua, joten väkisin meinasi tunteet tulla yli.

Sitten ulos pukeutumishuoneesta sulhasen eteen. Ei helppo hetki sekään - meinasi taas silmät kostua. Mies näytti komealta ja kimppukin oli aivan superkaunis, juuri sellainen kuin olin toivonut. Sitten ulkoilmaan ja kaason miehen kyydillä valokuvaukseen.

Valokuvaus
Ilma oli "ihan jees". Ei satanut räntää, niinkuin oli aikaisemmin viikolla luvattu. Edellisiltana satanut lumi oli tehnyt kaikesta vähän valkoisempaa ja vähän kauniimpaa. Valokuvauksen edetessä alkoi taas sataa lunta ja loppuvaiheessa oli sateenvarjosta hyötyä, koska lunta tuli jo paljon. Onneksi oli vähän pakkasta, ettei puku ihan kastunut.

Kuvasimme ensin Näsinpuistossa, hetken Tallipihalla, Finlaysonin alueella ja lopuksi Tammerkosken varrella. Fiilis oli hyvä ja rento, kiitos kuvaajan! Näin jälkeenpäin silti mietityttää, että muistinko hymyillä :D Minun perusilme on lähinnä vihaisen näköinen ja pieni hymy tekee siitä vasta normaalin. Tarvittaisiin kunnon hymyä, että näyttäisin siltä miltä hääkuvissa tulisi näyttää.

Vihkiminen
Aika meni hurjan nopeasti ja puolitoista tuntia kuvattuamme lähdettiin sitten kirkolle. Iiiik! Kirkon alakerrasta löysin rakkaan isin ja taas meinasi kyynelehdityttää. Vähän meikin parantelua ja suntio saattoi meidät lähtökuoppiin. Oli todella rauhallinen olo. Yritin keskittyä jokaiseen hetkeen ja vain nauttia siitä mitä oli tapahtumassa.

Walking in the air kuulosti hienolta ja isin kanssa oli hyvä mennä. Yritin katsella kaikkia rakkaita kirkon penkeissä ja sain ihania hymyjä takaisin. Mies tuli vastaan, saatiin vaihto onnellisesti suoritettua ja päästiin alttarille. Olin hämmästyttävän rauhallinen. Pystyin keskittymään papin puheeseen ja muistankin siitä melkein kaiken. Pappi oli kyllä ihana, jotenkin todella rauhoittava ja hymyilevä. Jossain vaiheessa jännäsin, että pyörtyykö sulhanen, kun raukkaa oli jännittänyt aikaisemmin niin paljon. Oli pakko välillä vilkuilla ja sain vakuuttavia hymyjä takaisin :) Kun kaaso luki 1. Korinttolaiskirjettä, fiilistelin tekstiä pitkän ajan silmät kiinni ja kun avasin silmät, pappi katsoi minua huolestuneen näköisenä. Kauhistui kai, että pyörrynkö minä :D

Pappi kysyi kysymykset sen perinteisen "Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä..." -kaavan mukaan, mutta lisäsi loppuun siitä toisesta vaihtoehdosta "aina kuolemaan asti". Myös sormuslupaukset menivät sen tutumman mukaan, mutta tuolla samalla kuolema-fraasilla hyöstettynä. Hyvä valinta, hyvä pappi! :) Vaikka sormuslupaukset pelottivat hurjasti etukäteen, olen todella iloinen, että otettiin ne. Oli ihanaa, että saatiin itsekin enemmän "osallistua" seremoniaan. Seuraavat kyyneleet meinasivat tulla, kun mies alkoi lukea lupausta. Ja miten ylpeä sainkaan olla miehestä, kun hän luki lupauksensa todella rauhallisesti ja kuuluvasti - ihan kuin joka sana olisi tullut sydämestä (niinkuin varmaan tulikin, mutta siinä paniikissa ulosanti olisi voinut olla surkea). Tuli melkein paineita onnistua yhtä hyvin :D Yritin keskittyä siihen mitä sanon ja ihan hyvin se taisi mennä. Sitten jo kohta saatiin pussata ♥ Siitä en kyllä muista, että menikö se niin kuin harjoiteltiin :D

Kuva: miehen sisko

Lauloimme virren 822 Se tuntee onnen syvän eli Suvivirsi toisilla sanoilla. Sitten homma melkein olikin jo ohi. Käännyimme vieraisiin päin, kaasot suoristivat helman ja kuuntelimme ensi tahdit Melartinin Juhlamarssista ennen käytävälle ryntäämistä. Voi, toivottavasti muistin hymyillä! Sisällä ainakin hymyilytti niiiin paljon! Kiiruhdimme piiloon eteisestä viereiseen käytävään. Miehellä oli tunteet todella pinnassa, kun helpotus ja rakkaus pulppusi yli. Kyyneleitä silmissä - kyllä vain! Sekä herralla että rouvalla. Paljon! Tämä hetki on yksi mieliinpainuvin muistoni koko päivästä. Niin onnellinen, rakastunut ja kiitollinen olo! ♥

Vielä muutamat pusut ja lähdettiin kirkon portaille. Bestman kuulutti herra ja rouva Nönnönnöön ja me mentiin taputusten keskelle. Hurraa! (Unohdettiin pussata, höh!) Hauskana yksityiskohtana oli viereisen kerrostalon ikkuna, jossa huiskutti minun kolme työkaveria kameran kanssa :D Onneksi huomasin heidät! Sitten survoutuminen autoon ja vilkuttelut vieraille ja mars kohti juhlapaikkaa.


to be continued...

Perjantai, tj 1

Elämäni viimeinen neitiperjantai.

Yhdeksän maissa aamulla lähdimme juhlapaikalle laittamaan paikkoja kuntoon - minä, mies ja edellisenä iltana itä-Suomesta saapuneet äiti ja isi. Aloitettiin äitin kanssa avaamaan pom-fucking-pomeja, joka oli vielä ärsyttävämpää hommaa kuin niiden tekeminen avausta vaille valmiiksi. Iso argh! Mies ja isi lähtivät hakemaan loput somistustavarat ja juomat meiltä.

Puolen päivän maissa aloitettiin vääntämään pöytiä oikeille kohdilleen. Pöytäjärjestys oli tehty ja pöytiä oli pyöritelty jo edellisellä juhlapaikkavierailulla, mutta silti saatiin tuherrettua siihen paaaljon aikaa. Suurin ongelma taisi olla lahjapöydän paikka, johon äitiltä ja isältä ilmestyi upea isän tekemän kapioarkku täynnä lakanoita, pyyhkeitä ym. sekä äitin todella monta vuotta tekemä virkattu sängynpeitto. Niin rakas lahja, että kyyneleet silmissä sitä ihailin. Halusin sille siis arvonsa mukaisen paikan, joten lahjapöytää pyöriteltiin pitkään.

Seuraava ongelma oli saada kaikki ylimääräiset tuolit ja pöydät piilotettua johonkin. Johonkin-nimistä paikkaa ei ollut, joten piti olla luova. Pitopalvelun paikalletulo aiheutti morsiamessa ahdistusta, kun topakka pitopalvelutäti alkoi purnata vaivalla väännetystä pöytäjärjestyksestä, kun "oli niin ahdasta ja voi voi". Mies hoiti kommunikoinnin ja pelasti tilanteen.

Iltapäivällä saatiin lisää apuvoimia, kun kaaso tuli avaamaan pompomeja. Me lähdettiin isän ja miehen kanssa hakemaan miehen sormus kultasepältä, siirtämään minun puku ompelijalta valmiiksi kampaajalle ja hakemaan viimeiset tavarat kotoa. Takaisin juhlapaikalle tulin isän kanssa, kun mies lähti bestmanin kanssa ostamaan limpparit booliin ja muihin tarpeisiin. Myöhemmin apuun tuli myös toinen kaaso ja kaason 5 vee poika, joka sutkautuksillaan välillä piristi, välillä kiristi morsiamen hermoja.

Päivä, ilta ja yö meni kyllä stressatessa. Minulla luonnollisesti olisi pitänyt olla mielipide ja vastaus kaikkiin kysymyksiin, mutta ei ollut. En ollut osannut miettiä kaikkea loppuun asti ja olin taatusti kamala ihminen illan pimetessä ja järjestelyjen venyessä. Kaasot, bestman ja minun vanhemmat olivat kyllä täydellisesti apuna, en voi kylliksi kiittää.

Juhlapaikka saatiin näyttämään siltä miltä piti joskus puolen yön aikoihin. Kotona mies jatkoi spotify-listojen tekemistä ja minä menin lotraamaan suihkuun. Yöllä tajuttiin, että alkoholittomat alkumaljat oli unohtuneet ostaa. Pieni kylmä hiki. Mies oli todella väsynyt ja jännitti tulevaa kauheasti. Pieni rakas. Yritin rauhoitella ja vakuutella, että kaikki menee hyvin. Jostain syystä sen jälkeen kun pääsimme kotiin, olin itse rauhallisuus. Olin hyvällä mielellä tulevasta, kaikki tehtävissä oleva oli tehty. Päätin, etten enää stressaa, vaan nautin kaikesta mitä vastaan tulee. Niinpä tiedossa olevat vain muutamaan tuntiin jäävät yöunetkaan eivät jaksaneet harmittaa vaan kävin nukkumaan hymy huulilla. Uni ei kyllä oikeastaan ehtinyt tulla missään vaiheessa. Kuuntelin miehen kuorsausta ja pohdiskelin tulevaa.

Rouva!

Nopea päivitys tunnelmista.
Paljon on kerrottavaa viimeisestä neitipäivästä ja ensimmäisistä rouvapäivistä, mutta onnellisuudenhuuma saa kestää vielä hetken, enkä malta tuijottaa ruutua, kun on kivempi tuijottaa omaa aviomiestä ja vihkisormusta ja uutta hienoa nimeä.
Ollaan siis elossa - väsyneitä mutta niiiin onnellisia! Häät meni ihanasti, kaikki sujui ja rakkailla oli kivaa :)

Yksi fiilistelykuva häiden hittivehkeestä, miehen kavereineen rakentaman valokuvauspömpelin tuotoksesta. Naama julki, padam.

Torstai, tj 2

Aika on hiukan kortilla, mutta haluan joka päivä kirjoittaa edes vähän tunnelmia :)

Elämäni viimeinen neititorstai.

Vapaapäivä! Eli koko päivä vain siihen itteensä keskittymistä. Aamulla jatkoin siitä, mihin illalla yöllä olin jäänyt eli askartelin paikkakortteja. Yhdeksän jälkeen lähtö kynsien laittoon keskustaan. Päädyin kaikkien pohdintojen jälkeen "vain" ranskalaisiin, mutta en kadu tippaakaan, tuli niin kauniit kynnet! Saatoin jäädä koukkuun, enkä ehkä enää omien vänkyräkynsien kanssa halua elää jatkossakaan. Nimettömään tuli perinteisesti vielä pienet blingit ja olin valmis muihin shoppailuihin.

Kahden aikaan kiiruhdettiin miehen kanssa Tuomiokirkkoon treffaamaan kanttoria. Jännitti ja pelotti, että saanko ison ison unelmani eli Walking in the Airin Lumiukko-animaatiosta alkumarssiksi. Mies oli soittanut kanttorille viime viikolla ja kysellyt asiasta. Ja kyllä, kanttorilla oli kyseisen kappaleen nuotit mukana ja heti ensimmäisistä sävelistä meinasin pakahtua ja kyynelet vaan tulivat. Ja näin meillä oli alkumarssiksi varmistunut Walking in the air ♥ En osaa pukea sanoiksi sitä fiilistä!


Onnellisina kiiruhdimme kirkosta tanssitunnille ja harjoittelimme ahkerasti Talvihäät-valssia. Hyvin meni ja eikun eteenpäin. Mies lähti hakemaan sakettiaan Morsiusgalleriasta ja minä lähdin juhlapaikalle hakemaan avainta. Juhlapaikan täti kertoi lämmityksistä ja valoista ja hälytyksistä, jotka yritin painaa mieleeni tiukasti.

Hetki kotona, jossa harjoiteltiin vihdoinkin hääpusua! :D Sitten vielä kurvailtiin kaason kanssa Ikeaan ja Bauhaussiin, miehen ja bm:n jäädessä rakentamaan sitä valokuvauspömpeliä - ensin kotona, sitten juhlapaikalla. Hetkeksi yksin jäätyäni fiilistelin hääkorujani ja tulevaa lauantaita. Kiire, mutta ei stressi. Onnellinen olo. Kiitollinen kaikista ympärillä häärivistä ja auttavista ihmisistä.

Illan ratoksi askartelin paikkakortit valmiiksi, samoin kuin menu-ohjelmat pöytiin.

Touhu päivä, joka toi myös ison harmituksen. Sisko-kaason poika, minun 8 vee kummipoikani ei pääse häihin, sillä hän joutui sairaalaan. Itku. "Vain" vesirokko, mutta hänelle kovin vaarallinen.

Huomenna voi jo sanoa huomenna! ♥

Keskiviikko, tj 3

Elämäni viimeinen neitikeskiviikko.

Aamulla kaunis auringonpaiste! Oi kun lauantaina olisi samanlainen ilma. Surffasin heti weather.comin sivuille ja pettymykseksi lauantaille luvattiin siellä pilvistä ja lumisateita. Kokeilin onneani myös Forecan kanssa, joka näyttikin täydellistä päivää. Hehheh, luotan siis mieluummin Forecaan tänään (huomenna on todennäköisesti ennustukset taas päälaellaan).

Työmatkalla onnistuin kaatumaan ihan tasaisella maalla niin, että nyt juilii vähän polvea. Liukasta on! Toivottavasti tuo tuosta tokenee, etten joudu linkuttamaan alttarille.

Eilisiltana muistin, että aikanaan jäi kesken prosessi nimeltään poliisille alkoholitarjoilusta ilmoittaminen. Täytin lomakkeen jo viinoja vaille valmiiksi, mutta en silloin vielä tiennyt mitä kaikkea Tallinnasta mukaan tarttuu, joten kesken jäi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, joten tein sen nopsaan aamupäivällä ja tulostin dokumentit mukaan, jos jotain sanomista tulee. 11 euroa tuo kustansi ja omatunto on puhdas. Homman saa sähköisesti hoitumaan superhelposti täällä: Ilmoitus alkoholitarjoilusta. Löytyy sieltä 13. otsakkeen alta.

Kahvitauolla väänsin piiiiitkän listan muistettavista ja hankittavista asioista ja hoidin samantien muutaman alta pois. Soitin kukkakauppaan varmistelupuhelun kukkasten hakemisesta ja kysyin isiä sanomaan tervetuliaissanat. Ihana isi lupautui sanomaan muutaman sanan onnittelumaljojen yhteydessä.

Työkaverit pystyivät yllättämään taas, sillä vähän ennenkuin lähdin töistä, sain todella kauniin kukkakimpun ja vielä onnittelut tulevasta. Ja sitten se iski - aivan jäätävä jännitys! Ilmeisesti tajusin, että seuraavan kerran kun tulen töihin olen rouva ja ihan eri niminen ja ja ja. Eli jos joku kysyy, että jännittääkö, niin KYLLÄ. PALJON!

Jotenkin sain koottua itseni ja lähdin kodin kautta kaupoille. Tongin Tiimarin pussintäyttöpäiviltä meille riisiastiat. En tiedä heitelläänkö meillä edes riisiä, mutta kun halvalla sai. Vähän lisää rautalankaa vielä pompomeihin ja siimaa niiden kiinnittämiseen. Kotona oli vauhdissa tuttu valokuvauspömpelinrakennuspoppoo. Toivon ihan kauheasti, että pojjaat saa ongelmat ratkottua, ja rakennettua hienon - ja toimivan - pömpelin, miehelle kun tuo on niin rakas projekti.

Iltavirkkuna väänsin taas kymmenittäin pompomeja (miniversioita, joten tuli niin paljon), valmistin meidän hääauton takaikkunakyltin (se sanoo "Rakkautta kyydissä") ja tein paikkakortteja. Vielä aivan liikaa tekemistä kahdelle viimeiselle päivälle. Ja se Jännitys ei helpota toimintaa ollenkaan.

Sää näyttää jo Forecallakin pilvistä ja lumisadetta. Buuu!

Tiistai, tj 4

Elämäni viimeinen neititiistai.

Kuva: Katieswedding.com

Iltavuoro töissä, joten heräsin myöhään äitin tekstariin ja soitin perään. Korusuunnitelmat ovat muuttuneet mustista helmikoruista valkoisiin. Helmikorvakorut ostin viime viikolla, ranteessa käytän äitiltä saamaani helmirannerengasta (sekä äitin samanlaista, kun haluan vähän runsaamman korun käteen) ja joko äitiltä tai siskolta lainattu helminauha tulee kaulaan. Tulee sitten jotain vanhaa ja jotain lainattua samalla hoidettua pois alta. Hyvä vaihdos ja valkoisilla helmillä onkin enemmän morsian olo (+sulhokin tykkää enemmän valkoisista koruista) :)

Ennen töihin lähtöä ehdin vähän mallailla vieraslahjan yhteyteen tulevaa paikkakorttia. En tiedä olenko niihin ihan tyytyväinen, mutta en taida jaksaa enää muutakaan miettiä. Miehen nakitin hakemaan Tiimarista vielä vähän lisää mustaa kartonkia, että saadaan pöytäplakaatit tehtyä.

Töissä minua kommentoitiin sanoilla "näytät erilaiselta - ihan morsiamelta jo". Hih!

Tulostin on laulanut tämän päivän ja ainakin melkein valmiina ovat nyt pöytiin tulevat menu/ohjelma-tekstit, istumakartan tekstit kehyksiin laitettaviksi sekä vieraskirjakortit. Meidän vieraskirja rakentuu niin, että vieraat saavat täyttää kortin, jossa on muutama kysymys. Kysellään mm. ohjeita avioelämää varten, ehdotuksia lasten nimiksi ym. Juhlapaikalle pystytetään superhyperupea automaattinen valokuvauspömpeli (sulhon rakkaudella rakentama), jossa vieraat käyvät ottamassa itsestään kuvan. Kuvan ja kortin vieraat sulkevat sitten kuoreen ja tiputtavat postilaatikkoon. Sitten joskus hääkrapulan lauettua me sommitellaan kuvat ja kortit kauniiksi vieraskirjaksi. Kuulostaa kivalta, mutta sisältää todellisuudessa hirmu monta liikkuvaa osaa. Katsotaan miten onnistutaan :)

Illalla kotona tapahtui. Mies, bm ja miehen kaveri rakensivat yläkerrassa pömpeliään ja minä väänsin porakoneen soidessa alakerrassa niitä saatanallisia pompomeja. Väliin soitettiin toisen kaason kanssa pohdintapuhelu, mitä pitää hankkia ja milloin. Aina kun keskittyy miettimään häitä, keksii lisää ja lisää ostettavaa ja muistettavaa! Tässä illassa on jo vähän haiskahtanut stressi, tosin vielä toistaiseksi hyvä stressi, ei ahdistava.

Maanantai, tj 5

Elämäni viimeinen neitimaanantai.

Aamulla ennen töihin vääntäytymistä soitin pitopalveluun lopullisen vierasmäärän, allergiat ja iltapalatilauksen. Sovittiin myös aikataulusta perjantain osalta. Mies soitti pohtimispuhelun minulle, josko hän soittaisi vielä pariskunnalle, joka ei ole vastannut kutsuun juuta eikä jaata. Onneksi rakkaani jätti soittamisen tuttuun tapaan tähän vaiheeseen, kun on muutama tunti aikaa ilmoittaa pitopalveluun ruokittavien suiden määrä. No, soitto tehtiin ja he eivät pääse. Ehdin siinä välissä jo vähän ahdistua, että meneekö istumajärjestys uusiksi, mutta kaikki siis pysyy ennallaan.

Töissä työkaverit pystyivät yllättämään isosti. He olivat keskuudestaan keränneet meille häämatkakassaan todella ison summan, enkä ollut mitään supinoita selän takana huomannut. Sitä ei aina tajua, miten hirmuisen moni on niin vilpittömän onnellinen meidän puolesta, fiilistelee mukana ja on kiinnostunut häähässäkästämme ♥

Töiden jälkeen oli vihdoinkin odotettu koekampaus ja -meikki. Uulalaa. Kampauksen pohjana käytettiin oikealla olevaa esimerkkikuvaa ja kuulkaa hyvä tulee! Nuttura tosin on keskellä päätä, ei sivussa kuten kuvassa.

Meikissä pääpaino on vahvasti melko tummassa silmämeikissä eli voisin väittää, ettei minulle tule mitenkään perinteinen häämeikki. Mutta voi että kun tykkään!

Illan ratoksi vielä uuden pyykkikoneen rakastunutta hiplailua ja Satuhäitä töllöttimestä. Muutaman ajatuksen jaksoin uhrata myös omille häille, kun mallailin mielessäni vähän vieraiden pöytiin tulevia menu/ohjelma-plakaatteja. Ihan parasta oli kuitenkin, kun tuleva anoppi toi lapsuuden ja nuoruudenkuvia miehestä, joista parhaat valitaan juhlaan seinälle roikuskelemaan. Törkeän söpö pikku herra on kyllä mies ollut! Isi on teettänyt minusta myös noita kuvia sekä yhteisiä kuvia meistä.

Yritin myös saada miehen harjoittelemaan alttarilla suutelua, mutta se meni ihan pelleilyksi. Ihan vakavasti ottaen, minusta tätä asiaa pitää oikeasti harjoitella! Kuinka pitkä pususta tulee, missä kädet on ja kumman nenä on yleisön puolella. Kyllä, mietin tällaisia. Mies vannoo enemmän spontaaniuteen, joten ei ihan vielä saatu kaikkia yksityiskohtia sovittua :P

Hitsi, kun tykkään tuosta miehestä ihan kauheasti!

Sunnuntai, tj 6

Elämäni viimeinen neitisunnuntai.

Rauhallinen aamu. Värjättiin minun hiukset kunnolla tummanruskeiksi. Minkä kampaajan maailma miehessä menettääkään :) Nyt on hyvä väri, en tiedä kaipaankokaan enää vaaleampaa väriä rouvatukkaan, niinkuin aikaisemmin suunnittelin.

Iltapäivällä keskustaan. Käytiin Akateemisessa katsomassa paksumpaa tulostuspaperia vieraskirjana toimiviin kortteihin, mutta ei löytynyt.
Kolmeksi tanssitunnille, iiik! Saatiin miehen äidiltä joululahjaksi yksityistunteja tanssikouluun häävalssin opettelua varten. Tanssikoulu oli aluksi vähän shokki ihmispaljouden ja pienten tilojen vuoksi, mutta kun päästiin omaan rauhaan opettajan kera, tuli hyvä fiilis. Me osattiinkin jo vähän tanssahdella, saatiin oikein kehuja :) Onneksi meille molemmille on suotu rytmitaju. Yks-kaks-kol yks-kaks-kol.

Häähässäkän keskellä meidän pyykkikone halusi hajota, joten tanssitunnilta tultaessa käytiin ostamassa uusi, niinkuin ei rahanmenoa olisi muuallekin. Uusi kaunis pyykkäri kotiutuu alkuviikosta.
Viereisestä kaupasta shoppailin vielä bussia odotellessa kympillä kamalat talvipopot, sellaiset ugg-kopiot, jotka saattaisivat toimia ulkokenkinä lauantaina. Eihän ne varmaan hirmuisesti sieltä puvun alta näkyisi?

Kotona väänsin taaaas lisää pompomeja kattoon ripustettavaksi. Eivät kyllä ole mitenkään mukavia tehdä, mutta eipä auta. Toivottavasti ovat vääntämisen arvoisia ja näyttävät juuri niin hienoilta paikoillaan, kuten päässäni ne kuvittelen.

Illalla kaason mies toi vielä miehelle valokuvauspömpelin materiaaleja (älkää kysykö, ihmeellinen laitos tulossa). Minä rustasin Bodyguardia katsellen lukuja pitopalvelua varten kohdilleen. Vieraslista varmistui: 55 aikuista, 7 lasta - siinä ruokittavat suut. Sekoittelin vielä uudelleen tehtyä pöytäjärjestystä. Aika pätevältä se nyt näyttää, tai tuskinpa siitä ainakaan parempaakaan saa.

Hurjaa, nyt se hääviikko sitten alkaa. Minulta on kyselty jo pitkään, että jännittääkö. Toistaiseksi olen vastannut kieltävästi, mutta mielipide saattaa muuttua jo lähipäivinä :)