Hääpäivä part 1

Aloitin tämän blogin pitämisen ihan vain päiväkirjana itselle, tarkoituksena, että pystyn vielä pitkään häiden jälkeen palaamaan hetkiin ja fiilistelemään kaikkea meidän elämän tärkeimpään päivään liittyviä muistoja. Kirjoitan nyt siis pitkän kaavan mukaan, että muistaisin itse päivän kulun vielä mummonakin. Pahoittelut lukijoille, sillä teksti ei ole ollenkaan lukijaystävällistä. Kiitos silti teille kaikille lukijoille - sekä teille, jotka jaksoitte kommentoida että myös hiljaisemmille taustailijoille. Kiitos, että olette fiilistelleet minun kanssani! ♥

Hääpäivän aamu
Kello soitti puoli kahdeksan, eikä tapojeni vastaisesti jostain syystä ollut vaikeuksia nousta, vaikken montaa tuntia saanutkaan torkuttua. Pussailin hetken tuhisevaa miestä vieressäni ja ponkaisin pystyyn. Heräsin vähän turhan ajoissa, koska olin edellisenä yönä laittanut kaiken valmiiksi eikä meikkaamista tai hiusten laittoa ollut ohjelmassa. Kävin sitten miehen pukupaidan kimppuun ja testasin hermojani sen silittämisessä. Hermot kestivät sen hienosti, oli hyvä fiilis ja hymyilytti kaikki tuleva.
Olin tilannut puoli yhdeksäksi taksin hakemaan minut kampaajalle. Herättelin miestä ylös, koska halusin nähdä hänet jaloillaan ennen lähtöäni. Taksi tuli ja minä menin.

Kampaaja ja meikki
Olin edellä aikataulusta, sillä kampaaja ei ollut vielä auki ja sain odotella hetken lukittujen ovien takana. Onneksi oli kiva keli, joten jatkoin hyvillä mielin päivän fiilistelyä ulkoilmassa. Kampaajalla oli hulinaa, yllättävän paljon normiasiakkaita lauantaiaamuksi, mutta sain onneksi kaason viereeni käsittelyyn. Tykkäsin edelleen kampauksesta tosi paljon, samoin kuin meikistä. Kampauksesta tuli vielä astetta isompi kuin koekampauksessa ja silmiin laitettiin irtoripsitupsuja. Yhdentoista aikaan toinen kaaso tuli superkauniina paikalle ja menimme kohta pukemaan minua kampaajan alakertaan. Oli hyvä pöhinä :)

Kuultiin pukiessa, että mies ja bm tulivat oven taakse. He olivat hakeneet minun kimpun ja kaasojen pääkukat sekä miesten vieheet kukkakaupasta. Kun olin suurinpiirtein valmis, kaivoin laukusta kaasoille lahjat ja meinasin ensimmäisen kerran tuhria meikin. Niin rakkaita naisia ja niin paljon tehneet näiden häiden eteen ja auttaneet minua, joten väkisin meinasi tunteet tulla yli.

Sitten ulos pukeutumishuoneesta sulhasen eteen. Ei helppo hetki sekään - meinasi taas silmät kostua. Mies näytti komealta ja kimppukin oli aivan superkaunis, juuri sellainen kuin olin toivonut. Sitten ulkoilmaan ja kaason miehen kyydillä valokuvaukseen.

Valokuvaus
Ilma oli "ihan jees". Ei satanut räntää, niinkuin oli aikaisemmin viikolla luvattu. Edellisiltana satanut lumi oli tehnyt kaikesta vähän valkoisempaa ja vähän kauniimpaa. Valokuvauksen edetessä alkoi taas sataa lunta ja loppuvaiheessa oli sateenvarjosta hyötyä, koska lunta tuli jo paljon. Onneksi oli vähän pakkasta, ettei puku ihan kastunut.

Kuvasimme ensin Näsinpuistossa, hetken Tallipihalla, Finlaysonin alueella ja lopuksi Tammerkosken varrella. Fiilis oli hyvä ja rento, kiitos kuvaajan! Näin jälkeenpäin silti mietityttää, että muistinko hymyillä :D Minun perusilme on lähinnä vihaisen näköinen ja pieni hymy tekee siitä vasta normaalin. Tarvittaisiin kunnon hymyä, että näyttäisin siltä miltä hääkuvissa tulisi näyttää.

Vihkiminen
Aika meni hurjan nopeasti ja puolitoista tuntia kuvattuamme lähdettiin sitten kirkolle. Iiiik! Kirkon alakerrasta löysin rakkaan isin ja taas meinasi kyynelehdityttää. Vähän meikin parantelua ja suntio saattoi meidät lähtökuoppiin. Oli todella rauhallinen olo. Yritin keskittyä jokaiseen hetkeen ja vain nauttia siitä mitä oli tapahtumassa.

Walking in the air kuulosti hienolta ja isin kanssa oli hyvä mennä. Yritin katsella kaikkia rakkaita kirkon penkeissä ja sain ihania hymyjä takaisin. Mies tuli vastaan, saatiin vaihto onnellisesti suoritettua ja päästiin alttarille. Olin hämmästyttävän rauhallinen. Pystyin keskittymään papin puheeseen ja muistankin siitä melkein kaiken. Pappi oli kyllä ihana, jotenkin todella rauhoittava ja hymyilevä. Jossain vaiheessa jännäsin, että pyörtyykö sulhanen, kun raukkaa oli jännittänyt aikaisemmin niin paljon. Oli pakko välillä vilkuilla ja sain vakuuttavia hymyjä takaisin :) Kun kaaso luki 1. Korinttolaiskirjettä, fiilistelin tekstiä pitkän ajan silmät kiinni ja kun avasin silmät, pappi katsoi minua huolestuneen näköisenä. Kauhistui kai, että pyörrynkö minä :D

Pappi kysyi kysymykset sen perinteisen "Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä..." -kaavan mukaan, mutta lisäsi loppuun siitä toisesta vaihtoehdosta "aina kuolemaan asti". Myös sormuslupaukset menivät sen tutumman mukaan, mutta tuolla samalla kuolema-fraasilla hyöstettynä. Hyvä valinta, hyvä pappi! :) Vaikka sormuslupaukset pelottivat hurjasti etukäteen, olen todella iloinen, että otettiin ne. Oli ihanaa, että saatiin itsekin enemmän "osallistua" seremoniaan. Seuraavat kyyneleet meinasivat tulla, kun mies alkoi lukea lupausta. Ja miten ylpeä sainkaan olla miehestä, kun hän luki lupauksensa todella rauhallisesti ja kuuluvasti - ihan kuin joka sana olisi tullut sydämestä (niinkuin varmaan tulikin, mutta siinä paniikissa ulosanti olisi voinut olla surkea). Tuli melkein paineita onnistua yhtä hyvin :D Yritin keskittyä siihen mitä sanon ja ihan hyvin se taisi mennä. Sitten jo kohta saatiin pussata ♥ Siitä en kyllä muista, että menikö se niin kuin harjoiteltiin :D

Kuva: miehen sisko

Lauloimme virren 822 Se tuntee onnen syvän eli Suvivirsi toisilla sanoilla. Sitten homma melkein olikin jo ohi. Käännyimme vieraisiin päin, kaasot suoristivat helman ja kuuntelimme ensi tahdit Melartinin Juhlamarssista ennen käytävälle ryntäämistä. Voi, toivottavasti muistin hymyillä! Sisällä ainakin hymyilytti niiiin paljon! Kiiruhdimme piiloon eteisestä viereiseen käytävään. Miehellä oli tunteet todella pinnassa, kun helpotus ja rakkaus pulppusi yli. Kyyneleitä silmissä - kyllä vain! Sekä herralla että rouvalla. Paljon! Tämä hetki on yksi mieliinpainuvin muistoni koko päivästä. Niin onnellinen, rakastunut ja kiitollinen olo! ♥

Vielä muutamat pusut ja lähdettiin kirkon portaille. Bestman kuulutti herra ja rouva Nönnönnöön ja me mentiin taputusten keskelle. Hurraa! (Unohdettiin pussata, höh!) Hauskana yksityiskohtana oli viereisen kerrostalon ikkuna, jossa huiskutti minun kolme työkaveria kameran kanssa :D Onneksi huomasin heidät! Sitten survoutuminen autoon ja vilkuttelut vieraille ja mars kohti juhlapaikkaa.


to be continued...