Sata

Tasan 100 neiti-päivää jäljellä. Iiiih!

Sen kunniaksi hain tänään kutsut painosta. En uskalla lukea niitä enää, etten vain löydä kirjoitusvirheitä. Kartongit kutsun ja infon ympärille askarreltaneen viikonloppuna ja ensi viikolla. Varmaan pitää pyytää kaasoja kaveriksi, vaikka sormet syyhyääkin alkaa itse jo vääntämään kutsuja kasaan.

Kaasot kyselivät myös polttarilistaa. Mutta ei kai polttareihin voi pyytää ketään ennenkuin ovat saaneet hääkutsun? Ainakin minua ihmetyttäisi saada kutsu polttareihin, jos ei tiedä häistäkään mitään.
Minulla on melko vähän ystäviä, eikä polttariseuruekaan tule olemaan kovin suuri. Vähän se harmittaa, mutta tiedän, että ne rakkaat jotka polttareihini tulevat, ovatkin sitten sitäkin ihanampia :) Polttarilistani tulee sisältämään kahdeksan ystävää, jotka koostuvat yhdestä siskosta, yhdestä lapsuudenystävästä kotipaikkakunnalta, yksi heistä edustaa entistä teekkari-elämääni ja loput ovat viimeisimpiä opiskelukavereitani. Tästä viimeisesti joukosta löytyvät myös ne nykyisin kaikista tärkeimmät ystävät, jotka aivan varmasti tulevat polttareihin, vaikka pää kainalossa. On meitä siis ainakin muutama ♥

Isi oli saanut alttarillesaattopyyntö-lappusella höystetyn isäinpäiväkortin vasta tiistaina ja soitti siitä tohkeissaan. Lupasi tottakai olla minua saattamassa, se on kuulemma kunniatehtävä. Isä on myös pitämässä puheen juhlassa. Odotan sitä ihan hirveästi, melkein itkettää jo valmiiksi. Isosiskon häissä isä piti mahtavan puheen ja nyt sitten stressasi sitä, että kun tuli jo silloin sanottua kaikki mitä tyttärelle hääpuheessa haluaa sanoa :D Nyt raukka pohtii, keksiikö sitä enää mitään uutta järkevää sanottavaa, kun ei ihan samaa puhetta kehtaisi pitää.