tiistai 21. joulukuuta 2010

Kirkkopohdintaa

Olemme istuneet nyt työksemme kirkoissa.
Aleksanterin kirkko oli iso ja hieno, todella upea. Vei Messukylän kirkolta pisteet. Ehkä kuitenkin tunnelmaltaan vähän kylmä?
Eilen törötettiin sitten Tampereen tuomiokirkossa kolme tuntia (Iso Kiitos Rajaton!). Onhan se upea kaikkine maalauksineen ja huomattavasti lämminhenkisempi kuin Aleksanteri. Kokonaisuutena superkaunis ja tunnelmallinen. Jotenkin alttari ei kuitenkaan kolahtanut minulle. Siitä ei tule fiilistä, että nyt menemme alttarille, kaikki on jotenkin niin avointa, yhtä suurta kirkkoa. Alttaritaulukin on vähän plaah (anteeksi taiteilija). Sulho taas tykkäsi, kun penkit ovat lähellä alttaria. Vieraat eivät siis ole niin kaukana. Näkymä alttarilta poispäin on sitten niin hieno ja upea, että sitä kyllä mielellään katselee onnellisena sulhon käsikynkässä vaimona.

Tattadadaadadaaaa! Kisan vihkikirkosta on voittanut Tampereen tuomiokirkko. Mustana hevosena kisaan jälkikäteen ilmoittautui Kangasalan kirkko, jossa piipahdetaan ilmeisesti jouluaattona. Myös moderni Kalevan kirkko pyrkii väkisin kisaan vielä mukaan, saa nähdä huolitaanko. Siellä on varmasti tunnelma ihan toisenlainen. Tällä hetkellä valinta on kyllä jo melko varma. "Varma".

Haloo morsmaikku. Kirkossa vietetään aikaa maksimissaan puoli tuntia. Relax!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti