Hääpainajainen

Hääpäivä oli jo lähellä. Vähän kaihersi mielessä, että minulla ei ollut vielä pukua, jostain syystä en kuitenkaan ottanut siitä suurta stressiä. Äiti ja kaaso-sisko olivat unessa selkeästi mukana, en vaan oikein muista mitä kaikkea teimme. Ainakin juttelimme paljon häistä ja ilmeisesti jotain myös suunnittelimme. Sain paljon huomiota sukulaisilta ja minusta oltiin ylpeitä, kun olin menossa naimisiin.

Yhtäkkiä oli sitten hääpäivä ja minulle iski todella tajuntaan, että minulla ei ollut pukua. Minulla ei myöskään ollut minkäänlaista kimppua eikä kampausta.

Itkin sakastissa aivan lohduttomasti ja huutelin äitiä ja siskoa auttamaan ja laittamaan edes hiukseni jotenkin. He hössöttivät paikalla ja mietittiin yhdessä, että pitäisikö häät perua ja järjestää uudestaan myöhemmin. Katselin itseäni peilistä ja hiukseni olivat todella rasvaiset ja sekaisin. Minulla oli päälläni liian iso vaaleanlila mekko, joka oli iso ilmeisesti siksi, että olin laihtunut todella paljon (jeee!). Itkin hysteerisesti koko ajan. Pian kello löi kaksi ja vihkimisen aika tuli. Vieraat päästettiin kirkkoon ja äiti hommasi jonkun kuoron laulamaan siksi aikaa, kunnes päätettäisiin vihitäänkö meidät nyt vai siirrettäisiinkö häitä.

Päätin hetken pohtimisen jälkeen, että haluan mennä tämän ihmisen kanssa naimisiin tänään, vaikka nyt näytänkin tältä. Juhlapaikka on niin varattu, että emme saa uutta päivää hetkeen ja kun kaikki vieraatkin ovat jo paikalla. Ja etenkin rakastan niin paljon, etten jaksa enää odottaa – haluan vaimoksi nyt. Päätöksen tehtyäni minut valtasi rauha.

Niinpä suin rasvaisia hiuksiani jotenkin kuosiin ja laitoin kutreilleni jonkun kauniin kimalleköynnöksen, se paransi huomattavasti ulkonäköäni ja ainakin omaa itsevarmuuttani. Kimpun tein sakastissa olleista valkoisista ja punaisista kukista. Silmät punaisina, ilman meikkiä ja iso vaaleanlila mekko päällä lähdin sakastista kirkon etuosasta rauhalliseen tahtiin marssimaan kohti kirkon takaosaa ja sulhoa. En yhtään tiedä miksi menin sisäkautta kaikkien silmien alla takaosaan, enkä esim. ulkokautta. Tälläkin matkalla soi joku häämarssi. Ajattelin kävellessäni, mitä ihmiset mahtavat ajatella puvustani ja ulkonäöstäni. Pääsin sulhon luokse taakse ja lähdimme yhdessä käsi kädessä kävelemään takaisin kirkon etuosaan ja alttarille. Selkein osa koko unessa oli se, kuinka hyvältä ja oikealta sulhon käsi tuntui omassani ♥

Itse vihkimistä en muista unessa tapahtuneen, mutta sen jälkihetket kyllä. Kaikesta kamaluudesta huolimatta olin todella onnellinen, selkeästi väsynyt itkemisestä, mutta onnellinen. Juhlapaikalle uni ei minua missään vaiheessa vienyt, mutta vihkimisen jälkeen juttelin kirkossa anopin ja sulhon siskojen kanssa. Tilanne oli vähän hämmentävä ja olin nolona ulkonäöstäni, mutta jotenkin mikään ei harmittanut, koska olin päässyt naimisiin.

Alan selkeästi stressata sitä, etten ole käynyt kertaakaan sovittamassa pukuja. Tai että kampaus- ja meikkausaikaa ei ole varattu. Tai että luulen koko ajan kovasti suunnittelevani, mutta mitään konkreettista ei ole tapahtunut aikoihin. Argh!