sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Paratiisi

Viihdymme miehen kanssa vähän liiankin hyvin kotona, joten itsestäänselvästi olen olettanut, että emme lähde häämatkalle. Häät itsessäänkin imevät jo niin ison kasan rahaa, että olen ollut tyytyväinen häämatkattomuudestamme. Yllättäen muutama viikko takaperin mies kysyi minulta bussissa työmatkalla, että mihin lähdemme häämatkalle? Olin ihmetyksestä ymmyrkäisenä, sillä tosiaan olin luullut, että häämatkaa ei molempien mielestä ollut tarkoitus tehdä. Tärkeä muistutus taas siitä, että tämä morsian voisi ajatuksistaan puhua hieman enemmän sille miehellekin :] Sulho pohdiskeli, että miksikäs ei, eikä varmaan tiennyt minkä idean siemenen istuttikaan ja miten paljon tämä kaikki tuleekaan maksamaan, kun morsmaikku pääsee vähän suunnittelemaan!

Luonnollisesti en ole saanut ajatusta päästäni pois, vaan selannut tehokkaasti matkatoimistojen sivuja ja miettinyt vaihtoehtoja. Me pidämme molemmat Japanista, mutta nyt sinne ei oikein voi ajatella lähtevänsä. Minä taas olen aina haikaillut Irlantiin tai Skotlantiin, mutta jostain syystä näkisin häämatkan suuntautuvan johonkin lämpimään palmujen alle. Pienen ristiriidan tähän ajatukseen tuo se, että inhoan kuumuutta ja hellettä. Lähdin kuitenkin rehellisesti etsimään häämatkan kohteeksi paratiisia - kuumaa ja aurinkoista, valkoista hiekkaa ja turkoosia merta, löhöilyä rakastuneena.

Kun törmäsin Mauritiukseen, en oikein ole osannut enää muuta ajatella. Mimo tahtoo! Katsokaa nyt






Kaikki kuvat: http://www.beachcomber-hotels.com/

7 kommenttia:

  1. Mauritius on kyllä paratiisi <3 Tosin jos on kovin aktiivinen ihminen niin kannattaa katsoa mitä muuta tekemistä kuin löhöilyä siellä on tarjolla :D

    VastaaPoista
  2. Oletko muuten kurkannut myös toiset paratiisit eli Malediivit ja Seychellit? Tosin molemmat noista ovat kyllä aika hintavia paikkoja :P

    VastaaPoista
  3. Malediiveilla saattaa alkaa pitkästyttää, jos ei jaksa vain maata...Muuten ihanan näköistä.

    VastaaPoista
  4. Malediivit katsastin ja oikeastaan hylkäsin saman tien, koska hinnat tuntuivat olevan vielä tuplat Mauritiukseen verrattuna. Seychellit taitavat myös olla kalliimpi kohde.

    Naikkari-foorumin Mauritius-ketjussa puhuvat kaikenlaisista retkistä, joita voi tehdä jos löhöily alkaa rassata (epäilen). Nyt en tiedä mitä teen, jos en pääse tuolle leijonakävelylle. Ehkä harkitun murhan. Tahtoooooo!!! Jellonat ♥

    VastaaPoista
  5. Olimme juuri helmikuussa 2011 häämatkalla Mauritiuksella ja en voi kuin suositella. Täydellinen paratiisi jos haluaa ennen kaikkea vain rentoutua, urheilla ja nauttia hyvästä ruuasta ja juomasta. Ja me olemme nimenomaan aktiivi-ihmisiä, mutta emme silti ehtineet edes kahden viikon aikana kokeilla kaikkea mitä Mauritiuksella olisi ollut tarjolla. Päivät kuluivat rattoisasti snorklaten, vesihiihtäen sekä rannalla juosten ja iltaisin sitten nautittiin romanttisista illallisista ja toisistamme. Todella paljon aktiviteetteja siis tarjolla (mm. se leijonakävely, josta olenkin laittanut kuvia näytille tuonne naikkareihin).

    VastaaPoista
  6. Tuli muuten vielä mieleen, että jos haluatte etupäässä vain löhöillä häämatkalla, niin kannattaa siinä tapauksessa harkita myös Sansibaria. Siellä riittää lämpöä ja palmuja vaikka muille jakaa ja aivan mielettömät paratiisirannat ja ihana hiekkapohja meressä. Sansibariin voi kätevästi yhdistää myös vaikka safarikierroksen (=leijona) Ngorongorossa.

    Me oltiin aikanaan miehen kanssa vaellusmatkalla Kilimanjarolla (jossa mentiin myös kihloihin), ja käytiin samalla safarilla ja sitten rentouduttiin Sansibarilla. Kerron mielelläni vinkkejä jos kiinnostutte ko. kohteista.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Arby! Pitää tutustua myös tuohon Sansibariin :) Jonkinmoista aktiviteettiä saa kyllä matkalla olla. Kai sitä kahdessa viikossa ehtii sekä löhötä että harrastaa :)

    VastaaPoista