torstai 8. maaliskuuta 2012

Elämä ♥

Kohta kaksi viikkoa rouvana. Ensimmäisen viikon rakkaudenhuumasta on laskeuduttu turvallisesti arkeen, mutta niin ihanaan ja odotettuun sellaiseen. Nyt saa olla naimisissa, virallisesti perhe. Ei tarvitse enää odottaa jotain ja ajatella "sitten kun ollaan naimisissa". Arki tai ei, kurkin vähän väliä tyhmänä hymyillen miehen kuvaa hääpäivältä puhelimen taustakuvasta, fiilistelen kirjoittelemalla suttulappuihin uutta sukunimeä, palaan ajatuksissa hääjuhlaillan tanssahteluihin ja katse harhailee edelleen useaan kertaan päivässä vasemman nimettömän kimallukseen ♥ Mä oon kuulkaa onnellisempi kuin ikinä! Ällösöpöä :D
 

Koti on vieläkin kaaos kaiken häätavaran pamahdettua tänne sunnuntaina. Tuntui, että kannoimme enemmän juhlapaikalta tavaraa pois kuin mitä sinne vietiin. Olen pikkuhiljaa myynyt jo joitain häihin hankittuja somistustavaroita, joita ei sitten päätettykään käyttää. Tuhannet timantit ja sadat terälehdet ovat jo uusilla morsiamilla. Myös kirkossa käyttämäni kolmen metrin huntu jatkaa elämäänsä uuden morsiamen päässä. Vielä pitäisi laittaa myyntiin Ikean lasitavaraa. Olutta, siideriä ja punkkuakin olisi isot läjät, kun meidän vieraat olivatkin sitten paljon hillitympiä juojia kuin oli ajateltu. Melkein puolet jäi juomista jäljelle... Alkoholia on vähän haastavaa myydä netissä, mutta jos jollain on tarvetta, hän osannee ottaa yhteyttä *vinkvink* :]

Palaan kyllä vielä häiden yksityiskohtiin kuvien kanssa, kun saadaan valokuvaajalta materiaalia.Toivottavasti pian :)

3 kommenttia:

  1. Jos koristeita on vielä jäljellä, saattaisin olla kiinnostunut! Laita mailia : blackblingwhite@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Ihanaa viikonloppua onnelliselle rouvalle! Tällaisia postauksia on niin mukava lukea. :)

    VastaaPoista
  3. Hei! Meitä vois kiinnostaa toi alkomahoolipuoli, meillä häät Haulitehtaalla kesäkuussa :D Laitatko säpoa viinille@gmail.com, jos oikeasti olisitte myymässä :)

    VastaaPoista