torstai 29. maaliskuuta 2012

Pispalan Haulitehdas

Juhlapaikkamme Haulitehdas lienee yksi suosituimmista juhlapaikoista Tampereella. Huomasin suunnittelumatkan varrella, että kuvia ja tietoja paikasta on häiden (tai muiden juhlien) järjestäjälle olemassa inhottavan vähän, joten yritän omalta osaltani parantaa tätä tilannetta. Haulitehtailijat, kysykää ihmeessä lisätietoja :)


Me varasimme Haulitehtaan vuosi ja neljä kuukautta ennen häitä. Silloin oli vapaana ainoastaan kaksi viikonloppua tammi-helmikuussa, joista toisen veimme. Tunkua siis on - kuulemma jo vuodelle 2015 on varauksia! Hurjaa.

Haulitehtaan plussat ovat isoja ja ilmiselviä. Vuokra-aika on koko viikonlopun perjantaista sunnuntaihin. Valmistelut saa siis hoitaa rauhassa ja siivoilla sunnuntaina oman aikataulun mukaan. Bileille ei tarvitse laittaa lopetusaikaa tai keksiä erillistä jatkopaikkaa tai ajaa vieraita kesken kaiken kotiin. Me saimme avaimen jo torstai-iltana, mikä lienee tapana, jos silloin ei satu olemaan varauksia ja harvoin taitaa olla. Vuokraajatäti on aivan ihana ja yhteistyö sujuu. Vuokra on vuonna 2012 800 euroa.

Haulitehdas on vain juhlatila, joten sinne saa hankkia haluamansa pitopalvelun. Luonnollisesti sinne saa tuoda myös omat juomatarjoilut, joka antaa vapauksia ja helpottaa budjetin paukkumista. Juhlatila jakaantuu keittiön, eteisen ja eteisessä sijaitsevien vessojen lisäksi kahteen osaan. Pääasiallisen salin vieressä on pienempi huone, jota voi käyttää erilaisiin tarkoituksiin. Meillä se toimi vain valokuvauspömpelin paikkana, vaikka alunperin oli tarkoitus, että tuohon huoneeseen laitetaan pitopöytä. Pöytä mahtui onneksi salin puolelle, joten kesken juhlien ei tarvinnut siirrellä pömpeliä, vaan sen sai salamoineen rakentaa suoraan huoneeseen.
Pikkuhuone on ruma! Siellä on kamalat loisteputkilamput ja toisen pitkän seinän peittää kaappirivistö. Peitimme kaapit hallaharsolla, joka oli oikein hyvä idea. Jos pitopöytä olisi laitettu pikkuhuoneeseen, olisimme virittäneet hallaharsoa myös kattoon ja peittäneet loisteputkilamput, mutta sitä ei nyt tehty. Pikkuhuoneen nurkassa on salin puolella ennen kummitellut palkintokaappi, joka on iso ja ei-niin-kaunis, mutta huomattavasti järkevämpi nyt huoneessa kuin ennen salissa.


Kuva: Jaakko Leimio
 Juhlijoita meidän häissä oli lopulta meidät mukaan lukien 61. Se oli tilaan hyvä määrä, tosin vähän enemmänkin olisi vielä suhteellisen kivuttomasti mahtunut. Hirveästi yli 80 hengen tilaisuuksia en suosittelisi Haulitehtaalla juhlimaan, silloin ongelmaksi nousee taatusti esim. tanssitilan puute. Pöytiä ja tuoleja on toki 100 hengelle, ken pitää tiiviistä tunnelmasta. Haulitehtaalla on myös astiasto, ruokailuvälineet ja juoma- sekä kuoharilasit 100 hengelle. Ne eivät valitettavasti ole kaikki keskenään samanlaisia, joten meilläkin pitopalvelu toi omat astiastonsa mukanaan.

Salista saa supertunnelmallisen kynttilöillä. Meillä oli niitä paljon, mutta enemmänkin olisi voinut olla. Valaistusta saa säädettyä hyvin, sillä useille lampuille on omat katkaisimet. Lisäksi seinällä olevat lamput saa himmennettyä haluamakseen.


Kuva: Jaakko Leimio
 Kesähäitä ajatellen miinukset lienevät Haulitehtaan ympäristössä. Miljöö ei ole kovin kaunis, pihaa ei oikeastaan ole ja vieressä menee junarata. Mutta talvijuhliin - perfect! Kesäjuhlissa myös pakastimen puute voi olla ongelma, talvella yleensä ei. Meillä oli boolin jäät kätevästi ulkona muovipussissa, pakastusrasioissa lumihangessa. Suurin ongelma meillä tilan suhteen oli se, minne piilottaa monet ylijääneet pöydät ja tuolit. Kasasimme tuoleja siivouskomeroon ja ullakolle meneviin portaisiin, pöydät jäivät pikkuhuoneen seinustoille, vaikka olisi ollut kiva jos ne eivät siellä olisi olleet.

Kaikenkaikkiaan Haulitehtaasta ei oikein moitteen sanaa löydy. Voin suositella sitä talvi- tai syyshäitä viettäville, joilla on pienet tai keskisuuret häät. Ja varauksen kanssa ei oikeastaan voi olla liian ajoissa, eli hophop :)

Haulitehtaan torni on oiva maamerkki paikalle suunnitajalle. Kuva: Jaakko Leimio


3 kommenttia:

  1. Moi! Oliko tila lämmin talvella? Suunnitteilla oli alunperin kesähäät, mutta Haulitehtaalla on vapaata ensi vuonna vasta lokakuussa, joten sekin ajankohta on nyt harkinnassa.

    VastaaPoista
  2. Moikka! Kuuluiko junan meteli sisälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Ei minun mielestäni kuulunut tai ei ainakaan niin että olisi häirinnyt. Kai siitä jotain kolinaa saattaa tulla jos on hiljaisempi tilanne, mutta ei kyllä meitä millään tavalla häirinnyt :)

      Poista