maanantai 24. lokakuuta 2011

Kohta askarrellaan

Vietettiin tänään miehen kanssa molemmat vapaapäivää ja mietittiin hieman eteenpäin tämän hetken numero yksi stressinaiheuttajaa - hääkutsuja. Käytiin painossa hiplaamassa papereita ja kyselemässä hintoja kutsun ja hääinfon painatukseen. Melkein saatiin päätöksiäkin aikaiseksi - melkein. Kutsut painetaan kiiltävälle paperille; paperin paksuus jäi kuitenkin vielä hämärän peittoon, koska kotiin päästyämme alkoi jo valittu paperi askarruttamaan. Sen verran edullista on kuitenkin tuo painotalon käyttäminen, että ajateltiin kaikki paperimateriaali teettää sitä kautta. Kannatan kyllä kaikille tarjouksen pyytämistä painosta. Hinta ei ole kova, jälki on taatusti tyylikkäämpää ja koko toiminta stressivapaampaa kuin omalla tulostimella taistelu.

Painon lisäksi ihmeteltiin hetki jos toinenkin kutsuasioita Paprus-askartelukaupassa. Ihana kauppa ja ihanat kaupanpitäjät, suosittelen :) Ostoslistalla on seuraavaksi Fiskarsin paperileikkuri ja siihen nuuttausterä. Tällä vehkeellä saadaan varsinaisen kutsulappusen ympärille tuleva mustasta kartongista taiteltu korttitasku kauniisti leikattua ja taitokset nuutattua. Iiih, melkein nousee jo askartelukuume! :]

Hetkinen pohdittiin myös vieraslahjaksi tulevia kruunukynttilöitä. Mies olisi halunnut, että olisimme tehneet kynttilät itse. Ihana idea, jonka ammuin tylysti alas, kun "eihän me osata ja se on kauheen kallista". Sitten mieheltä tuli loistoidea leimata kynttilöihin meidän nimikirjaimet, että ne olisivat edes jotenkin yksilöllisemmät. Niinpä kynttilöihin tulee nyt muutama kirjain ja ehkäpä lumihiutale leimattuna. Mitenkähän mahtaa muuten leimaväri kestää kynttilöissä...
Aikaisemmin olin suunnitellut kynttilöiden kiinnitykseen mini-pompomeja kuvan mukaisesti, mutta lumihiutale-teeman myötä kynttilät sidotaan satiininauhalla ja päälle tuleekin musta virkattu lumihiutale. Virkkausvehkeetkin ostin tänään, joten pääsen tekemään jotain konkreettista!

4 kommenttia:

  1. Hieno idea! Vieraat saavat mukaansa jotain mitä voivat joko säilyttää tai käyttää makunsa mukaan.
    Veikkaan että leimaamalla kynttilän pintaan ei saa kovin hyvin kuvioita tai kirjaimia tarttumaan (ja kannattaa tietysti kokeilla myös mitä värille tapahtuu siinä vaiheessa kun kynttilä palaa siitä kohdasta, aiheuttaako väri räiskyntää tms.)
    On olemassa erikseen kynttilävärejä jotka on tarkoitettu nimenomaan kynttilämateriaalin koristeluun. Ainakin semmoisia vähän kuin paksuja kyniä olen nähnyt joilla kuvioita voi piirtää.
    Katri / Pirteä Paketti

    VastaaPoista
  2. Kiitos Katri kynttilävärivinkistä! Pitääpä tutustua :)

    VastaaPoista
  3. Hei,

    olen täällä käynyt välillä kurkkimassa suunnitelmiasia. Missähän te meinasitte painattaa kutsut? Olen mietieskellyt myös että kutsujen pianattaminen voisi olla helpompi vaihtoehto kuin itse värkkäys :)

    VastaaPoista
  4. Moi,

    katsoppas esimerkiksi seuraavaa sivua, sieltä voisi löytyä apua noihin kynttilöiden koristeluun: http://miijja.blogspot.com/2008/10/kynttiln-leimakuva.html . Paloturvallisuudesta en valitettavasti osaa antaa takeita, mutta raskiiko kukaan teidän hääkynttilöitä polttaakaan? :) Terkuin Heini

    VastaaPoista